Tulijuhla 2004

Klikkaa kuvaa niin saat sen isommaksi!

Kuvat: Magnus

Saavuin juhlapaikalle perjantaina viiden aikoihin. Juuri kun olin saanut ensimmäiset tervehdykset vaihdettua, sain jo viestiä nukkumapaikastani. Elisabet ja Cecilia olivat varanneet minulle paikan alapetistä. Hetkeen en saanut mitään tehdyksi, nautin vain ilmapiiristä ja höpisin outoja. Lopulta sain nukkumapaikkani suurinpiirtein järjestykseen ja itsenikin suunnilleen säädylliseksi. Höpinästäni huolimatta muistin varata nukkumapaikat myös lopuille Vanajankyläläisille. Sain varattua kylällemme myös mukavat oltavat ruokapöydässä. Ja lopulta Matildan, Wilhelmin, Samuelin, Katrionan ja Adalheidisin saapuessa juhlapaikalle saapui myös meidän seinävaatteemme, jolla osallistuimme seinävaatekilpailuun. Ripustaessamme seinävaatetta huomasimme taitojemme puutteellisuuden katsoessamme Auran kylän ja Vartiokosken kylän seinävaatteita. Vaan saimme sentään omamme suunnilleen valmiiksi.

Illan pimetessä paikalle saapui aina vain enemmän väkeä. Pian pitopaikka kuhisi ihmisiä. Pimeä laskeutui tuoden mukanaan sateen ja tunnelma tiivistyi. Oli se päätä huimaava tunne, kun näki niin monta ystävää yhtäaikaa. Viime aikojen unettomat yöt vaativat veronsa ja lähdin nukkumaan, vaikka ilonpito jatkui vielä silloinkin, kun aamulla heräsin.

Aamu valkeni sateisena. Heräsin naurunremakkaan ja huomasin olevani janoinen. Marssin siis saliin, mihin muistelin jättäneeni mehua kannuun. Osa lapsista oli jo hereillä ja heitä hauskuutti Ilmari, joka oli vieläkin hereillä. Keittiön väki ehti keittämään kahvia ennen kuin kukaan ehti sitä vielä kysellä. Kyselyhalukkuuteen vaikutti varmaankin myös ne hurjat uhkaukset, joita keittiön väki esitti illalla varoittaen näin väkeä herättämästä heitä turhan aikaisin. Minun hakiessani teetä keittiöstä siellä seisoi Fremon silmät sikkurassa hämmentämässä puuropataa. Saimme aamiaiseksi erittäin maukasta riisipuuroa. Ihmisten syödessä puheensorina täytti salin. Tämä kotoisa tunnelma jatkui myöhemminkin päivällä naisten ja neitojen tehdessä käsitöitä ja muutaman Sotanorsun pelatessa hnefatafl-lautapeliä. Ja juuri kun olin saanut selville pelin nimen oikean kirjoitusasun, niin SITTEN Heinrich tokaisi peliä kutsuttavan myös tablutiksi. Mulkaisuni ja pieni ärähdykseni aiheutti kaikissa paikalla olleissa Sotanorsuissa hilpeyttä.

Ulkona satoi välillä aivan kaatamalla, mutta aurinko paistoi silti täydellä terällään. Paroni kävi keskustelua Jarl-Erikin kanssa jousiammuntakilpailuiden kohtalosta, mutta he päätyivät lopulta siihen, että ne tullaan pitämään. Ja Ilmari oli vieläkin hereillä.
Siinä vaiheessa, kun jousiammuntakilpailupaikalle alkoi virrata enemmänkin väkeä, kävin tarkistamassa saunan kohtaloa. Matkalla saunalle huomasin Ilmarin, joka nukkui nuotiopaikan vieressä penkillä. No, eihän hän ollutkaan hereillä kuin yhden päivän, yön ja vielä reilun puolikkaan seuraavastakin päivästä. Sitkeä mies...

Sauna oli jo valmis, kun sinne saavuin, ja aloin sekoittamaan pesuvesiä Paroniparia varten. Heidät oli määrä pestä ja hieroa ennen hovia. Tyytyväisyydekseni voin sanoa heidän poistuneen hyvillä mielin. Seuraavaksi olikin naisten ja lasten sauna, jossa pestäviä kerääntyi hetkittäin jonoksi asti. Taidan tarvita apulaisia seuraaviin juhliin... Äkkiä ovelle ilmeistyi viestintuoja, joka ilmoitti, että hovin alkuun oli puoli tuntia. Nyt tuli kaikille kiire. Naisten hipsittyä talolle, minä jäin itse pesulle. Sitten ovelta kuului koputus ja Jarl-Erik tuikkasi päänsä ovenraosta. Hän pyysi, että pesisin hänetkin ennen hovin alkua. Ja pesinhän minä. Lopulta minulle tuli aivan silmitön kiire ja myöhästyinkin hovin alusta. Nolona hiivin, tai siis rämmin, takariviin, johon olin varannut kirjurintarvikkeet.

Ensimmäiseksi eteen kutsuttiin Kahden Kuun pitäjän ja Tulivirran pitäjän uudet voudit Annemaria von Aschán ja Lord Jarl-Erik Barkehjelm. He vannoivat uskollisuutta Pyörrevirralle ja Louhenkajolle ja paronipari vannoi puolestaan pitävänsä huolta pitäjistä.
Seuraavaksi eteen pyydettiin Lady Elisabet. Haapavirran kylän asukasmäärä oli kasvanut ja se julistettiin kaupungiksi Lady Elisabetin saadessa pormestarin viran. Tuskin oli tämä saatu todettua, kun Fremon ilmaantui kuin tyhjästä puettuna säkkiin ja aivan yltäpäältä noessa ja ravassa. Hän syöksyi pöydän alta Heinrichin jalkoihin ja alkoi madella. Heinrich rauhoitteli häntä kuin koiraa ja Fremon kietoutui tyytyväisenä Heinrichin nilkan ympärille. Kansa kohisi hetken kummastuneena, mutta rauhoittui, jotta hovi pääsi jatkumaan.
Seinävaatekilpailun voittajaksi julistettiin Vartiokosken kylän (ja yhden Käpälämäen edustajan) tekemä seinävaate nimeltään ”Autuas Tapio”. Seinävaatteessa kerrotaan Tapion tekemästä urotyöstä silloiselle paronille, Lord Jarl-Erik Barkehjelmille. Tapio oli mitä ilmeisemmin estänyt viimeksi mainitun herran takapuolta palamasta. Jokainen katsokoon tarkemmat yksityiskohdat itse seinävaatteesta. Naurunhyrinän laannuttua eteen kutsuttiin taidekilpailujen voittajat. Rathar Wurmbrand af Stuppach voitti osion aseet rondellitikarillaan ja Tuuri Parkonpoika voitti osion muut vuolukivistä kaivertamillaan riipuksilla. Hän sai lyhdyn ja Rathar puisen lippaan. Perusteluissa kerrottiin töiden olleen alusta loppuun saakka itse tehtyjä ja persoonallisia.

Seuraavana oli jousiammuntakilpailun tulosten vuoro ja voittaja kutsuttiin eteen. Lord Jarl-Erik Barkehjelm sai voittonsa merkiksi upean miekan, jonka hän luovuttaa seuraavan jousiammuntakilpailun voittajalle. Kaikkien voittajien nimet kaiverretaan aikanaan miekan terään. Lord Barkehjelm sai myös tunnustuksen jousiammunnan edistämisestä: vyöviirin kolmella korukivellä, kolmella tiikerinsilmällä.
Samassa hoviin tuli keskeytys viestinviejän muodossa. Kohteliaasti kysyttiin paronilta, saako Heinrichille toimittaa viestiä kuninkaalta. Kansa kohisi kummastuksesta ja paroni antoi luvan kirjeen toimitukseen. Kaikki katsoivat uteliaana Heinrichiä, mutta tämä ei selittänyt mitään luettuaan kirjeen. Joten hovi jatkui paronin katsellessa Heinrichiä hieman mietteliäänä.

Seuraavaksi Lady Maria von Falkenhaus pyysi audienssia ja se hänelle myönnettiin. Lady Maria halusi puhdistaa maineensa, joka oli hieman kyseenalaistunut hänen todellisen henkilöllisyytensä tultua ilmi. Ongelmana oli, että asiaa koskeva kirjakäärö oli Fremonin hallussa. Fremon taas oli mitä ilmeisimmin järjiltään, joten asiakirjan saamiseen tarvittiin kaartin apua. Vihdoin ja viimein airut pääsi lukemaan paroniparille ja kaikelle kansalle asiakirjan sisältöä. Paperissa vilisi vaikeita ja pitkiä nimiä ja kaiken lisäksi salissa oli alkanut hämärtää ja airueelle tuotti vaikeuksia saada tekstistä selvää. Lopulta saatiin selville, että Lady Marian ensimmäinen mies oli kuollut puolustaessaan kunniaansa ja perhettään. Näin ollen Lady Marian kunniallisuus sai vahvistuksensa.

Kaarti oli pyytänyt lähestyä paronia. He ilmoittivat ottaneensa uuden huovin Antonin. Samalla kertaa julistettiin Claus von Falkenhaus täydeksi kaartilaiseksi. Anton vannoi valan Paronille ja Claus toi mukanaan pään paronittarelle. Clausin nostaessa pään säkistä alkoi heikompia hirvittää ja naiset käänsivät katseensa sivuun. Eräs hovineidoista alkoi voihkia kauhusta. Pää oli kuitenkin väärästä ihmisestä ja paronittaren kelvoton mies oli edelleen kadoksissa. Pää käskettiin viedä saunan taakse ja haudata se sinne. Paronitar näytti hieman voipuneelta.

Lady Maria oli pyytänyt toista audienssia ja tarjosi paroniparille viinipullon kiitokseksi seinävaatekilpailun voitosta. Hieman paroni ihmetteli sitä, kuinka Lady Maria on voinut asiasta tietää silloin, kun audienssipyynnöt on pitänyt airueelle ilmoittaa...
Seuraavaksi eteen kutsuttiin Marquerite de Lorris. Hän ilmoitti, että on perustettu uusi kauppahuone. Blazon d’Orin, Kultaisen Kilven kauppahuone. Yllätyksekseen Marquerite sai tunnustuksen avuliaisuudestaan, vyöviirin, jossa on kolme helmeä.
Marqueriten poistuessa hieman hämmentyneenä, tuo kuninkaallinen lähetti viestin, ja tällä kertaa paronille. Paroni luki viestin ja käski sen jälkeen eteensä Heinrichin. Viestissä kuningas sanoi kihlaavansa huovinsa Annemarie von Aschánille, Heinrichin suojatille . Annemarie ponnahti kimpaantuneena penkiltä ja alkoi sättiä Heinrichia. Tämä oli kuulemma luvannut olla naittamatta neitoa. Paroni käski neidon eteensä. Hiljaisena Annemarie polvistui paronin eteen ja sai käteensä sormuksen, jolla hänet kihlattiin kuninkaan huoville.
Tuuri Parkonpoika pyysi päästä eteen. Hän toimitti paronille nahkavyön.

Bartolomeo kutsuttiin eteen ja hän ilmoitti uuden huonekunnan synnystä. Tämän huonekunnan nimi oli Leonbergin huonekunta. Hän myös antoi paronittarelle... hmm... palvelijan tämän juhlan ajaksi. Ja Bartolomeon viereen ilmestyi öljyttynä ja ylävartalo paljaana, kukas muu kuin, Tapio. Kansa, tai siis ainakin naiset, huokasivat...

Seuraavaksi oli Fremonin vuoro tulla eteen kutsutuksi. Hän mateli paronillisten eteen ja antoi raportin Sotanorsujen tilinpidosta. Eräät raportin asiat saivat paronin kulmakarvat kohoamaan, mutta Heinrich ja Rathar selittivät asiat. Tosin mitä epämääräisimmällä tavalla. Kaksikko toi mukanaan myös säkin, joka sisälsi irti hakatun pään. Taas. Ja tälläkin kertaa väärästä ihmisestä. Paronitar alkoi näyttää jo melkoisen huonovointiselta ja hovineidot tuntuivat olevan pökertymisen partaalla. Eräskin heistä näytti antavan ylen minä hetkenä hyvänsä. Ja taas annettiin komento viedä pää saunan taakse haudattavaksi. Kansan suusta alkoi päästä päättömyyksiä, kuten ”kauneus on katsojan silmässä ja kieli kuulijan korvassa”. Tästä seurasi niin paljon hupia ja kaskuja, että lopulta oli itse paronin puututtava alamaistensa käytökseen ja käskettävä heitä rauhoittumaan ja pitämään suuta soukemmalla. Ei oltu ennen hovia häiritty ylenmääräisellä leikinlaskulla ja odotin, että joku olisi tästä hyvästä istutettu jalkapuuhun. Paroni antoi kuitenkin armon käydä oikeudesta ja tyytyi siihen, että kansa rauhoittui ja hovia päästiin jatkamaan.

Seuraavaksi eteen kutsuttiin Kain Kaihomieli Rohkea ja hän toi myös muassaan säkin. Tällä kertaa säkissä oli oikea pää. Saunan taakse saatiin lisää haudattavaa ja Kain sai säkillisen rahaa palkkiokseen. Paronitar julisti tämän asian ratkaistuksi.
Eteen kutsuttiin Annemarie von Aschán ja Fremon ”Jousensurma” venetsialainen. Fremonin eteen saaminen tuotti lieviä ongelmia ja miehen matelemista oli jo epämiellyttävää katsella. Hän sai kuitenkin lautamiesarvon, kuten myös Annemariekin. Molemmat kiittivät hieman hämmentyneinä ja Fremon näytti palaavaan, ainakin vähäksi aikaa, joten kuten järkiinsä.

Peter oli kutsuttu eteen ja hän antoi selonteon niin kauppahuoneensa laajentumisesta kuin myös Sotanorsujen määrän lisääntymisestä. Paroni oli hieman epäileväinen selityksistä. Hän kuitenkin ilmoitti saaneensa kuninkaalta aikaisemmin kirjeen. Kirjeessä kuningas ilmoitti Peterin ansainneen aatelisarvon. Joten aatelinen Peteristä tuli. Kansa hyrisi hiljaa nauttiessaan aina niin sanavalmiin kauppiaan äkillisestä sanattomuudesta. Kansan vielä kuhistessa ja minun epätoivoisesti yrittäessä kirjata hovin kulkua paperille, paroni ilmoitti eteen kutsuttavaksi Lauretta of Palatinen. Kesti hetken tajuta, että se tarkoitti minua! Katsoin musteesta värjäytyneitä sormiani ja lähdin sitten rämpimään kaiken kansan takaa hovin eteen. Posket punoittaen pääsin vihdoin ja viimein paronillisten eteen ja polvistuin asianmukaisten kumarrusten jälkeen. Ihmeekseni minulle myönnettiin aatelisarvo! Posket edelleen punaisina hehkuen palasin paikalleni ja tähän päättyi hovi.

Vanajan kylän asukkaat onnittelivat minua ahkerasti aatelisuudestani. Samaan aikaan aloitettiin salin järjestäminen festusta varten. Se kävikin nopeasti ja väki kaikkosi ulos hakemaan vilvoitusta ja raitista ilmaa. Väen palatessa paikoilleen saatiin tietää festuksen myöhästyvän ja sen alkamista odotellessa kuultiin tarinankertojia. Sain minäkin kertoa oman pitkäveteisen tarinani. Seeti Matinpoika esitti hienon tarinan ulkomuistista ja voitti.

Ensimmäinen kattaus ilmoitettiin ja tarjoilijat saapastelivat sisään karvaiset rintakehänsä paljaana saaden väen kommentoimaan äänekkäästi. Alkukeitot olivat hyviä ja leivät maukkaita. Puheensorina täytti salin ja kynttilät loivat pehmeää valoaan nyt jo täysin pimentyneeseen iltaan. Seuraavaa ruokalajia sai odotella, mutta maukkaat kanapalat olivat sen arvoisia. Tässä vaiheessa festusruokaa ilta oli jo puolenyön tietämillä ja minun vatsani ilmoitti, ettei ottaisi kovin mielellään enää vastaan raskaita ruokia. Joten poistuin saunalle katsomaan olisiko se vielä lämmin. Miehethän olivat jääneet kokonaan ilman saunaa.

Ihmeekseni huomasin saunan olevan täysin saunomislämmin. Padassa oli kiehuvan kuumaa vettä ja kiuas antoi sihisten löylyä. Syykin selvisi melko pian. Saunanlämmittäjä oli pitänyt saunaa lämpimänä koko ajan! Olin kuullut muutaman ihmisten puhuvan saunomaan lähdöstä ja jäin odottelemaan heitä. Kävin pitkäkseni saunan eteisen penkille ja huomaamattani nukahdin. Heräsin saunanlämmittäjän tullessa lisäämään puita ja ihmettelin hiukan, kun ketään saunojaa ei vielä ollut tullutkaan pestäväksi. Ojentauduin penkille ja seuraavan kerran heräsin keittiöväen tullessa saunomaan. Pidin heille seuraa saunassa ja pesin uupuneet kokit. Sitten oli minunkin jo aika könkätä ylös nukkumaan hieman pehmeämmälle pielukselle. Salissa jatkui tanssiminen minun mennessä siitä ohitse ja katselin haikeana ihmisten iloittelua. Olin kuitenkin niin väsynyt, että suosiolla käännyin salin ovelta ja laahustin omaan petiini nukkumaan.

Aamu valkeni jossain vaiheessa, minä nukuin vielä silloin. Herätessäni kesti hetken ennen kuin tajusin missä olin. Uneni oli ollut raskasta, en ollut kuullut tanssia enkä soitantaa sen jälkeen, kun olin pääni tyynyyn painanut. Jäsenet hieman kankeina venyttelin hetken ja päätin lähteä katsomaan, vieläkö minulla oli juotavaa kannussa. Mehua, hyvät ihmiset, mehua. Vastaan tuli yhtä silmät sikkurassa muita hereillä olijoita. Aamu kului ihmisten kanssa keskustellessa ja maukasta aamupalaa syödessä. Pöytien ääreen kerääntyi pieniä ryhmiä, jotka keskustelivat ja pelasivat syömisen ohella. Tunnelma oli miellyttävän leppoisa. Lapset olivat kadehdittavan pirteitä ja iloisia ja eräskin tähtisilmätyttönen sai minun silmäni kummasti kosteiksi. Lähdin pihalle hakemaan raitista ilmaa ja jäin nauttimaan ihanasta auringonpaisteesta.

Liian pian oli aika pakata omaisuus koreihin ja nyssäköihin, joita minulla edelleen on aivan liikaa, ja suunnata kotia kohti.

 

--- Lauretta of Palatine ---