Rakennusviikonloppu Lujakalliossa

4.-6.6.2004

Toiset maksavat kuntosalimaksun, toiset EK:n jäsenmaksun. :)

 

Tässä nousee aidan portin pylväät. 
Klikkaa kuvaa niin saat sen isommaksi.

Hirsilovetus.

Hiiop, ja vaakapuu paikalleen.

 

Sadekatoksen tulisijan koristemuuraus on nyt melkein valmis.
Klikkaa kuvaa niin saat sen isommaksi.

 

   

Keskellä sora-aluetta oleva suuri tulisija sai kylmämuuratun päällismuurauksen. Pidimme siinä jo vähän tulta jotta vaaleat tiilet tummuisivat edes hieman.

 

 

 Fremon toimi polttopuukatos-mestarina ja rakensi siihen katon alun. He Williamin kanssa nakuttelivat siihen myös etuseinän. Kattoon vedettiin ihan rakennusviikonlopun päätteeksi huopa jotta polttopuut pysyisivät edes vähän kuivina. Tarkoitus on nikkaroida siihen myös seinät, kunhan materiaalia ja tekijöitä saadaan.
Klikkaa kuvaa niin saat sen isommaksi.

  

 

 

Miesten vessassa on hieno oven kahva, Serafinan maalta.

 

 

 Ronja auttoi meitä kaivamaan maakellaria. 
Harmi vaan ettei sitä oltu ihan tuohon ajateltu. :) 

 

Koko kevään ajan olemme yrittäneet ahkerasti rakennella Lujakalliossa. Jossain vaiheessa kuitenkin rahat, materiaalit, kuljetuskapasiteetti ja miestyövoima loppui. Tuloksena oli Spurguhökkeli, eli pesukatos joka on aika hauskan näköinen metsän juopon asumuksen oloinen hökötys. Noh... on se parempi kuin ei mitään, eikös, eikös. :) Rakennus on tarkoitettu väliaikaiseksi, sillä suunnitelmissa on saostuskaivo ja sitten sauna. Ja saunan yhteyteenhän tulee sitten uusi peseytymistila.

Tähän väliaikaispesukatokseen on tulossa vielä suojaa antavampi seinä, telttakangaskatto sekä väliverho tiskaus (vasemmalla) ja itsensä pesutilan (oikealla) väliin. Lisäksi lattiaksi on tulossa kunnon trallit.

 

Aita ja sadekatos näyttää hienolta.

Klikkaa kuvaa niin saat sen isommaksi.

Kirjoitti ja siirsi nettiin Serafina
Kuvat Serafina

tak_paas.jpg (2489 bytes)