Elävä Keskiaika ry - Telttaleiri 2003

Leiri oli loistava. Saimme vaikka mitä aikaiseksi: uudessa vessassa (jota toistaiseksi käytetään varasto- ja varanukkumispaikkana) on nyt kattohuopa ja rakennus on oikeastaan kokonaisuudessaan valmis, pesupaikalla on pöytä ja hieno sermirakennelma, vanhassa vessassa on ylähylly kattiloiden säilyttämistä varten ja sadekatoksessa on uudet lisätukirakennelmat. Komposti siirrettiin nykyaikaiselle puolelle roskiksen viereen. Meillä on myös runsaasti polttopuita, kiitos Kainin.

Degert ja Kain hävittivät sadekatoksen kirstusta ja vanhan vessan katosta ampiaispesät. Se oli hurjan näköistä touhua. Sain napattua heistä kuvankin, mutta se ei ole vielä ehtinyt tälle sivustolle. Lupaan kuitenkin (kiusallanikin) julkaista sen heti kun saan sen käsiini. :)

Ilmat hellivät meitä: torstaista lauantaihin paahtoi täydeltä taivaalta. Ainoastaan keskiviikkona ja sunnuntaina ripotti vähäsen. Lauretan tädin mökillä saunominen teki myöskin hyvää sillä lämpimien päivien jälkeen oli ihana päästä saunomaan hiet pois. Kiitokset Celestinukselle, Lachlanille, Lauretalle, Cecilialle, Kristiinalle, Kainille, Linniuelle, Degertille, Ursulalle, Loganille ja Pirkalle leirille osallistumisesta. Olitte korvaamaton apu.

Keskiaikapuolen ja nykyaikapuolen väliin emme lähteneet vielä aitaa rakentamaan, sillä keksimme että aidan paalutus pitäisi tehdä piikkauksen avulla. Päädyimme hommaamaan käyttöömme agrekaatin ja piikkauskoneen 16.-17.8.2003. Tällöin on tarkoitus tehdä aidan runko ja muurata keskustulisija, sadekatoksen tulisija ja kaivon tuki loppuun. Leirin loppupuolella aloimme jo pohtia, että ensi kesänä olisi mahdollista järjestää alueella ensimmäinen kunnollinen keskiaikaleiri. Tämä tosin edellyttää aidan ja muurauksen valmistumista, vanhan vessan toisenkin pöntön aukaisemista käyttöön sekä pientä nikkarointia ja joidenkin tarvekalujen ostoa.

Lauantaina saapui Hämeen Sanomien toimittaja Noora Alho tekemään seurastamme ja rakennusprojektista juttua. Hänellä oli mukanaan valokuvaaja Heli Nurmi. Naiset olivat todella mukavia ja heille olikin erityisen kiva kertoa puuhasteluistamme. Näytimme kaikki rakennukset ja kuvaaja räpsi paljon kuvia. Juttu ilmestyi sunnuntain 3.8.2003 lehdessä. Pyysimme ilkivallan ja varkauksien pelossa että Lujakallion tarkempaa olinpaikkaa ei julkaistaisi.

Alla juttu joka julkaistiin Hämeen Sanomissa 3.8.2003.
Kaikki alla olevan artikkelin copyrightit kuuluvat kirjoittajalle.Kuvaajana Heli Nurmi, Hämeen Sanomien kesäkuvaaja.

Hattulassa sijaitsevalla metsäaukiolla häärii auringonpaisteessa tusinan verran keskiajan tyyliin pukeutuneita ihmisiä. Serafina, Celestinus ja kumppanit nikkaroivat kaivorakennusta, viimeistelevät viikinkivessan ulkoasua ja paistavat nuotiossa ruisrieskoja. Naisilla on kuumuudesta huolimatta pitkät, värikkäät mekot, jotka peittävät visusti nilkat ja ranteet. Yhdelläkään neidolla ei ole lyhyitä hiuksia, sillä keskiajalla kynitty tukka merkitsi sitä, että oli tehnyt jotain todella hyväksymätöntä - kuten esimerkiksi aviorikoksen.

Emme ole matkanneet aikakoneella viime vuosituhannen alkuun, vaan metsän keskellä ahkeroijat ovat nykyajan ATK-ihmisiä, lähihoitajia ja mainosgraafikoita. Hyväntuulista porukkaa yhdistää ainakin kaksi asiaa: he ovat jollakin tavalla luovia persoonia ja tietenkin kiinnostuneita keskiajasta. Hattulassa - yleisöltä salaiseksi määritellyssä paikassa - nämä ihmiset ovat siksi, että he tekevät keskiaikakylää omalle seuralleen Elävä keskiaika ry:lle.
- Paikka on tarkoitettu jäsentemme vapaaseen käyttöön, ja siellä on tarkoitus järjestää leirejä ja erilaisia teematapahtumia. Yleisönähtävyyttä tästä ei siis tule, valaisee seuran tiedottaja Satu Kaksonen, keskiaikanimeltään Serafina.

Jokaisella oma keskiaikahahmo
Mitä muuta keskiaikaan hurahtaneet sitten puuhaavat kuin rakentavat kylää keskelle metsää? Ensinnäkin nelisen vuotta sitten rekisteröidyn seuran jäsenet tutkivat historiaa, tutustuvat vanhoihin tapoihin ja taitoihin sekä hyödyntävät oppimaansa käytännössä. Jokaisella on oma kiinnostuksenkohteensa: haarniskan tai jousen teko, yrttitietous, jousiammunta tai vaikkapa asusteiden ompelu. Johonkin erikoisalaan perehdyttyään jäsen voi opettaa taitojaan myös muille.

Seura järjestää säännöllisesti tapaamisia eri puolilla Suomea. Suurimpia ja tärkeimpiä tapahtumia ovat pukujuhlat, joissa on tarkat säännöt niin asujen kuin käyttäytymisenkin suhteen: keskiajan hierarkia on otettava huomioon, eikä esimerkiksi hyvää ystävää saa tervehtiä tuttavallisesti, jos tämä esittää aatelista. Jokaisella seuran jäsenellä on oltava hahmo, jolla on oma elämäntarinansa. Esimerkiksi Saija Lahtisen hahmo on muinaissuomalainen Ursula, joka kuuluu tavalliseen rahvaaseen.
- Vähän köyhemmästä hahmosta on helpompi aloittaa, koska ei tarvitse heti ostaa kalliita materiaaleja vaatteisiin. Hahmoni voi sitten vähitellen vaurastua, Ursula pohtii. Ursula liittyi keskiaikaseuraan työkaverin kehotuksesta, kun tämä oli huomannut hänen kiinnostuksensa historiaan.
- Tällainen puuhastelu on todella hyvää vastapainoa työlle. Myös hallituksen jäsenen Jokke Kaksosen eli Celestinuksen mielestä keskiajan lumo perustuu kiireettömyyteen ja erilaisuuteen nykyaikaan verrattuna. Ritariromantiikka kiehtoo monenikäisiä ja monenlaisista taustoista tulevia ihmisiä.
- On tärkeää laittaa välillä kännykkä pois päältä, istua puun alla ja soittaa nokkahuilua, Celestinus kuvailee.

hame6.jpg (37906 bytes)

Keskiajalla moni asia poikkesi nykyajasta niin paljon, että vanhoja tapoja ja käyttäytymistä on välillä hankala jäljitellä. Hämeen eli Vanajan kylää isännöivä kylänvanhin Lauretta alias Satu-Kirsi Kuparinen on kohdannut pieniä hankaluuksia ainakin lastensa kanssa. Keskiajalla lapset eivät nimittäin saaneet näkyä eivätkä kuulua.
- Välillä on vaikeaa saada lapset ymmärtämään, ettei esimerkiksi pukutapahtumissa saisi meluta niin paljon kuin tavallisesti, Lauretta naurahtaa. Lauretan lapset Aleksi, 7, ja Niko Heikkinen, 4, ovat jo saaneet omat keskiaikanimensä: he ovat Alex ja Nicolaus. Pojat puuhaavat Hattulan keskiaikakylässäkin tottunein elkein.
- Täällä on hauskaa, kun saa pitää hienoja vaatteita eikä tarvitse koko ajan katsoa telkkaria, Alex tokaisee.
- Teemme kaikkea jänskää. Kannamme kiviä rakennuksiin ja leikimme hippaa, Nicolaus säestää. Äiti-Lauretan hahmo on keskiaikamaailmassa leski, sillä koko perhettä ei ole saatu mukaan harrastukseen.
- Mieheni ei innostunut tästä puuhasta. Keskiajalla avioliiton ulkopuolisia lapsia kuitenkin paheksuttiin, ja siksi minun oli parempi valita tällainen rooli, Lauretta kertoo. Hitaita hämäläisiä Kantahämäläiset ovat toistaiseksi Lauretan mukaan lähteneet toimintaan mukaan hitaanlaisesti. Hitaus johtunee siitä, että Vanajan kylä on perustettu vasta vähän aikaa sitten ja Kanta-Hämeessä toimii muitakin keskiaikaseuroja.

Toistaiseksi Elävä keskiaika ry:llä on eniten jäseniä pääkaupunkiseudulla ja Auran kylässä Turun alueella. Yhteensä seuran jäsenmäärä on noin 100 henkeä. Lauretta pitää kuitenkin mahdollisena, että Hattulaan rakennettava leirikylä innostaa uusia historiasta kiinnostuneita kantahämäläisiä keskiajan pariin. Juuri Hattulan 3,3 hehtaarin maa-alueeseen seura päätyi pitkän kiertelyn ja harkinnan jälkeen. Alue hankittiin jo vuonna 2001.
- Paikan edellytyksenä oli, että se on tarpeeksi kaukana lähimmistä naapureista ja että sinne johtaa kuitenkin kunnollinen tie, Celestinus kertoo.

Tähän mennessä Hattulaan on rakennettu talkoovoimin porakaivo, sadekatos ja vessat. Kaikki rahat projektiin tulevat seuran järjestämistä esityksistä ja jäsenmaksuista. Keskiaikakylän rakennuksissa pyritään käyttämään mahdollisimman paljon aikakaudelle tyypillisiä materiaaleja, kuten hirttä ja tervaa. Sen sijaan rakennusvälineitä valittaessa ei tuijoteta turhan tarkkaan historiaan: sähkökäyttöiset koneetkin kelpaavat tarpeen tullen avuksi.
- Rakentaminen on pitkä projekti, joka etenee sitä mukaa kuin rahaa ja intoa riittää, tiedottaja Serafina sanoo.