Uuden jäsenen pohdintoja
Mitkä asiat uusia kiinnostuneita ovat askarruttaneet - ja miten vanhukset ovat niihin vastanneet?
Mitenkä keskiaikaharrastus oikein kannattaisi aloittaa?
Serafina: Uuden seuralaisen nettiopas on hyvä lukea läpi. Sieltä löytyy paljon tietoa aiheesta.
Heinrich: Katso kotisivuiltamme alueesi yhteyshenkilö, ota yhteyttä ja käy vaikka jossain torstaitapaamisessa moikkaamassa alueen muita harrastajia. Se on ainakin hyvä alku.
Onko ekry kovin sisäpiiri?
Serafina: Ei. Me itse asiassa olemme todella avoin ja vastaanottavainen porukka. Moni uusi on ollut huolissaan, että kun tulee tapahtumaan, niin joutuuko istumaan nurkassa yksin. Ei joudu, varsinkaan jos rohkeasti menee muiden seuraan. Kaikkia on hankala huomata ottaa huomioon, joten itsensä tykötuominen on ihan suositeltava tapa. Useat uudet ovat itseasiassa olleet hämmästyneitä kuinka avoimesti heidät on otettu vastaan. Siksi suosittelenkin rohkeasti osallistumaan. Ihan kaikkeen seuran toimintaan saa ja kannattaa rohkeasti osallistua; on sitten kyse Lujakallion puuhasteluista, viikottaisista tapaamisista, pukutapahtumista tai vaikkapa koulutuksista.
Cecilia: Tottakai kaveriporukoita on, mutta ihan jokainen uusi jäsen otetaan mielenkiinnolla ja ystävällisyydellä vastaan. Rohkeasti vaan mukaan! Itse ainakin yritän aina jutella kaikkien uusien kanssa, ja uskon monen jäsenemme tekevän samoin. Lisäksi olisin taipuvainen sanomaan, että sähköpostilista antaa EKryn porukasta joskus hieman vääränlaisen kuvan, listalla kun käydään usein kiivastakin sananvaihtoa. Oikeasti meistä kukaan ei pure. Jos sinulla on mahdollisuus päästä johonkin tapaamiseen, suosittelen todella lämpimästi. Ne ovat oivallinen tapa tavata jäseniä ja esittää kaikkia niitä miljoonia kysymyksiä, joita mieleen tulee. Kaikessa saa apua, kun vaan uskaltaa kysyä!
Elisabet: Meitä on kehuttu "ei-sisäänpäinlämpiäväksi", avoimeksi porukaksi. Kai se johtuu siitä, että meitä on joka lähtöön niin persoonia kuin eri ikäisiäkin ihmisiä? Ihan lapsiperheistä nuoriin ja vanhimmat taitaa olla peräti yli 50 vuotta. Keski-ikä on jotain 25-35 vuotta.
Annemaria: Toki perjantai-ilta uudelle jäsenelle voi olla juhlissa hieman hämmentävä, itse ainakin periferiasta tulevana koitan vaihtaa kuulumiset ainakin tusinan ihmisen kanssa tunnissa, ja moni voi olla aika hektisen ja kiireisen oloisia. Monelle juhlat on varsinaisia "kaverikerhoja", mutta kyllä uutena voi aina tulla juttelemaan! Ja kannattaakin! Moni meistä on juhlissa erittäin sosiaalisella päällä, ja mielellään tavataan uusia ihmisiä. Se tuppaa virkistämään! Kyllä se meno siitä rauhoittuu kun päästään periodin puolelle! Sillon on yleensä enemmän aikaa, varsinkin lauantai päivät on hyvää "luppo"aikaa kysellä mitä erilaisimmilta ihmisiltä sitä sun tätä.
Freya: Sisäpiiri ei kuvaa Ekryä, itse olen tuntenut oloni koko ajan tervetulleemmaksi mitä enemmän aikaa kuluu. Ensimmäinen Tulijuhla meni ihmetellessä ja tarkkaillessa eli juuri kuten olin odottanutkin. Sinne vain!
Adele: Tulin itse seuran toimintaan mukaan parisen vuotta sitten, aivan yksin, eli minulla ei ollut vanhastaan ketään tuttuja seurassa. Kävin muutamassa torstaitapaamisessa, ja sitä kautta ensimmäiseen juhlaan sai vähän vinkkejä ja pari tuttua naamaa, jota moikkailla sitten varsinaisessa juhlassa. Tapahtumassa minullekin löytyi iso kasa juttukavereita, niin torstaitapaamisten tutuista naamoista ja muista ekakertalaisista, kuin monesta muustakin. Vuotta ja useaa juhlaa myöhemmin oli ihanaa huomata kuinka monta iloista ihmistä minua oli halaamassa juhlaan saapuessani. Olin saanut kavereita.
Vaikka aluksi saattakin tuntua hieman ulkopuoliselle, "sisään" pääsee nopeasti ja juttukavereita kyllä aina löytyy!
Miten _oikeasti_ uuteen, ehkä hieman arkaan jäsenkandiin suhtaudutaan?
Tuleeko heti tentti keskiajan tuntemuksesta? Pitääkö tietää kuka oli Tanskan hallitsija vuonna 1237? No ehkä ei... mut jääkö vähän kakkosryhmään asenteella enemmän intoa kuin taitoa/tietoa?Cecilia: Ei todellakaan tule tenttiä keskiajan tuntemuksesta. Terve maalaisjärki on oikein hyvä tapa aloittaa... sillä tietää jo sen, ettei keskiaikaisessa juhlassa kannata alkaa puhumaan autoista tai tietokoneista. Loppu tulee sitten ajan myötä itsestään Eikä juhlissa myöskään tarvitse olla hiljaa sen pelossa, että saattaisi sanoa jotain tyhmää. Uusia kohtaan ollaan erittäin ymmärtäväisiä, ja tahaton möläytys ei paina missään niin kauan kuin se ei ole tahallista sääntöjen rikkomista.
Serafina: Itse asiassa harva jäsenistöstämme tietää historiallisista tapahtumista kovinkaan paljoa. Mutta se, mistä väki saattaa tietää enemmän, on miekkojen mallit, pukukankaiden kutomistavat tai vaikkapa 1300-luvun Englannin yleisimmät mausteet. Tämä ei ole besservissereiden seura, vaan opetamme ja autamme miellämme. Älä kuitenkaan ainakaan minulta kysy, että kuka hallitsi milloinkin tai mikä sota käytiin missäkin. :)
Elisabet: Tieto keskiajasta yleensä / historian tuntemus muuten / osaaminen yleensä EIVÄT todellakaan ole vaatimuksia päästä seuraamme! Sitä ei missään lue, eikä ole vaadittu. Tarkoituksenammehan (kauhia sanahirviö) on juuri opetella kaikenlaista ja opettaa toisiamme, monilla on valtavasti erilaista tietoutta ja monet jakavat sitä myös eteenpäin, mikä on upeaa!
Heinrich: itselläni kävi niin että innostuin ihan kunnolla lukemaan historiaa mukaan liityttyäni. Mutta voi pojat oliko ennen sitä joskus näitä tilanteita missä intoa olisi vaikka pienella kaupungille, mutta tietoa oli mikroskooppisissa määrin. Eikä kukaan ainakaan minua ole sen takia purrut. Mitään ennakkotietoa ei vaadita, vain kiinnostusta. Jos homma oikeasti kiinnostaa, sitä yleensä oppii myös.
Miten voisin aloittaa keskiaikaharrastuksen kun asun keskellä ei-mitään eikä täällä tietenkään ole mitään toimintaan viittaavaakaan?
Heinrich: Kannattaa tulla kokeilemaan johonkin tapahtumaan, oli se sitten juhla tai esim. konventti. Yleensä se on lähtenyt siitä rullaamaan.
Elisabet: Kylän perustaja toimii "ei-keskiaikapuolella" alueen yhteyshenkilönä ja kerää lisää kiinnostuneita jäseniä, eli siis kaveriporukassa voi innostaa ihmisiä. Ja toki jos meidän sivuillamme lukee, että alueella on yhteyshenkilö, se tietää lisää ihmisiä. Eli pakko ei ole tehdä mitään, rekrytoida tai vastaavaa, mutta toki se auttaa, kun uudessa paikassa on jo joku ihminen valmiina. Kaikki vaikeat kysymykset seurasta tai harrastamisesta voi aina osoittaa esim. jäsenvastaavalle. Ja seuran sivuilta "uuden seuralaisen nettioppaasta" löytyy myös paljon tietoa. Autamme erittäin mielellämme, eikä keskiaikailu ole mahdotonta, vaikka välimatkat olisivatkin pitkiä. Kyllä tapahtumiin aina halutessaan pääsee, jos saa hoidettua järjestelyt esim. junamatkojen suhteen. Ja toki voi pitää alueellaan tapaamisia ja puuhata sielläpäin muiden harrastajien kanssa. Konventti on tosiaan kiva paikka aloittaa, koska siellä pääsee kokeilemaan kaikenlaisia harrastamiseen liittyviä käsitöitä, kyselemään seurasta ja muutenkin tapaamaan ihmisiä "normaalioloissa".
Annemaria: On tietysti tämä "pää edellä sukellus syvään päähän", eli tulet suoraan juhlaan, jossa saa kyllä tietoa ja kontakteja paljon. Jos se hieman ujostuttaa niin ota yhteys lähimmän tai mukavimman matkan päässä olevaan kylänvanhimpaan (tai voutiin, pormestariin) ja kysele siltä ensin että mitä, missä ja miten. Sitten on helpompi lähteä juhlaan kun tietää edes yhden ihmisen sieltä.... Tai sitten vaan kyselet ne kysymykset listalta ja tulet juhlaan!
Sitten on noi aikalaiset vermeet. Jos suoraan sanon, käsityöt (köh) ei minua kiinnosta ollenkaan. Eli jos haluaa tulla mukaan.. mutta ei osaa ommella eikä halua lainavermeissä kulkea.. mistä ihmeestä saa varustuksen? Tekeekö esim. joku ekryssä niitä?
Cecilia: Meidän seurassa on monia sellaisia, jotka eivät tee kuteitaan itse. Ja myös useampia sellaisia, jotka tekevät vaatteita toisille maksua vastaan - ihan minkälaisia vaatteita tahansa nämä itselleen tahtovat.
Serafina: Kaikki harrastajamme eivät todellakaan tee itse vaatteitaan, ilman muuta niitä voi ostaa. Itse asiassa kannattaakin tilata meidän seuralaisiltamme, tulee ainakin samantien oikeanlaiset vermeet. Vaattureitten sinettikiltalaisiin kannattaa ottaa yhteyttä. Myös sähköpostilistaltamme voi kysyä jos asuinpaikkasi läheltä löytyisi halukas ompelija. Muistathan, että sähköpostilistallemme voi kirjoittaa vain jos itse kuuluu kyseiselle listalle.
Elisabet: Ompelutaitoisia kyllä löytyy, ja vaatteiden taso on aina hyvä muttei maksa kauhiasti. Aina joku osaa tehdä jotain.
Löytyykö suomesta "kauppa" josta voisi ostaa keskiaika mallisia vöitä ja häntähuppuja? Entä muita keskiaikavaatteita?
Serafina: En ole löytänyt Suomesta yhtään sellaista kauppaa, jota voisin suoraan suositella. Suurin osa kaupoista myy sellaista muka-keskiaikavaatetta, jota ei voi tapahtumissamme käyttää. Paljolta mielipahalta säästyy jos teettää suoraan (samalla tai jopa edullisemmalla hinnalla) jollain harrastajallamme itselleen kunnon vaatteet. Tulee kerralla oikeanlaiset.
Miten paljon tapahtumissa pitää eläytyä? Miten se tapahtuu?
John: Tapahtumissa eläytyminen ei tarkoita teennäistä näyttelemistä joten ei voida sanoa että kuinka paljon pitäisi näytellä. Eläytyminen edellyttää kuitenkin hieman perehtyneisyyttä keskiajan maailmaan ja maailmankuvaan. Ennen tapahtumaa täysin ensikertalaisen kannattaa vaikka katsoa jotain keskiaikaelokuvia tai lukea keskiajasta kertovaa kirjallisuutta. Eläytyminen tarkoittanee parhaillaan sitä että muistaa aikakautisuuden aluksi mainitut ohjeet ja antaa mennä. Unohtaa nykyhetken ja antaa kynttilänvalon, upeiden asujen ja mausteiden tuoksun kantaa ajatukset vuosien taakse menneisyyteen. Ensikertalainen on usein epävarma puheistaan, mutta siitäkään ei kannata olla huolissaan sillä kuuntelemalla muita huomaa kyllä mistä puhutaan ja miten. Myöskään hiljaa oleminen ja vain juhlasta nauttiminen ei ole kummallista tai kiellettyä.
Saako viikottaisiin tapaamisiin tulla vaikka ei ole jäsen? Miten uskallan tulla?
Serafina: Saa ja kannattaa, uskaltaa vaan. Ihan oikeasti olemme oikein iloisia jos tulet. Tapaamisista löydät myös juttua täältä. Viikottaisia (tai joka toinen tai kolmas -viikottaisia) tapaamisia on ympäri Suomen. Tsekkaa tapahtumakalenterimme, niin löydät tiedon järjestetäänkö alueellasi tapaamisia.
Lauretta: Tottakai saa tulla vaikka ei ole jäsen! Tapaamiset ovat nimenomaan se, mistä kannattaa aloittaa. Tapaamisessa ollaan ihan normaaleissa vaatteissa ja keskustellaan keskiaikaharrastuksesta ja sen vierestä. Joskus tapaamisilla on teema (joista ilmoitetaan erikseen listalla), mutta useimmiten on kysymys nimenomaan kyseisen alueen toisten keskiaikaharrastajien tapaamisesta.
Onko EK:n tapahtumissa mahdollisuus teräsmiekkailuun?
Magnus: Kyllä ehdottomasti, useimmiten. Mikäli olet epävarma miekan käsittelyssä, niin Magnusta voi aina tulla häiritsemään asian tiimoilta. Ennen kuin aloittaa teräsmiekkailun, tulee olla sinut miekan kanssa ja ymmärtää mitä kaikkea sillä voi tehdä. Rauhallisuus on tässäkin lajissa hyve.
Voiko teidän mukaan lähteä Wisbyn keskiaikaviikoille?
Serafina: Ei, olematta jäsen. Me leiriydymme keskiaikaisesti ruotsalaisen keskiaikaseuran, Medeltidsföreningen Nordrike:n leirillä. Meidät on kutsuttu sinne seurana ja kutsu koskee vain jäseniämme. Kaikki mukanamme tulevat ovat vastuullamme - emmekä luonnollisestikaan voi ottaa vastuullemme muita kuin jäseniämme.
Celestinus: Osallistuneet Wisbyn aikana ruotsalaisen keskiaikaseura Nordrikenin telttaleirille. Heillä on hieman samanlainen tapa kuin meillä, että päästävät leirilleen seuroja joiden kanssa ovat sopineet eräänlaisen "yhteistyösopimuksen". Sopimuksen saamiseksi he vaativat meiltä seuran säännot ja jonkinmoisen selityksen seuramme toiminnasta. Sitten heidän ja meidän hallitukset tekivät päätökset yhteistoiminnan toteuttamisesta. Tuohon yhteistyöhön meidän kanssa kuuluu se, että tunnustamme molemminpuoleisesti kummankin seuran arvomerkit ja aateluudet yms. Leireillä meneekin usein paljon aikaa kaikenlaisissa hovikiemuroissa sun muissa kun leikimme yhdessä.
Mikä on Lujakallio? Saako sinne tulla?
Serafina: Lujakallio on seuramme maa-alue. Lisätiedot alueesta ja sen rakennuksista löytyvät Lujakallion sivuilta. Kukaan ei asu siellä, joten satunnainen paikalle tupsahtaminen ei ehkä ole hyödyllistä, vaan kannattaa seurata milloin siellä järjestetään jotain. Parhaiten tietoa tästä saat sähköpostilistaltamme. Lujakallion rakennusviikonloppuihin saa ilman muuta osallistua ja olemme erittäin onnellisia kaikesta avusta! Lujakalliossa järjestetään myös Yhteisleirejä, joiden infot löytyvät myös sivuiltamme.
John: Lujakallio on meidän Ekryläisten oma jatkuvasti kehittyvä unelma omasta paikasta jossa voimme rauhassa keskittyä keskiajan harrastamiseen. Paikka jossa voi joko rauhoittua poissa nykymaailman vaateista ja / tai osallistua paikan kehittämiseen ja rakentamiseen. Mitä enemmän aktiivisia jäseniä osallistuu Lujakallion toimintaan, sitä nopeammin saamme paikasta hyötyä meille kaikille. Lujakallioon ja siellä tapahtuviin aktiviteetteihin mukaantulo tapahtuu samalla tavalla kuin muukin seuraan liittyminen. Mukaan voi siis tulla tutustumaan Ekryläsiin ja sitä kautta myös jatkossa voi osallistua toimintaan kuten muutkin. Alueelle ei ole suotavaa mennä silloin kuin siellä ei ole varsinaisia jäseniä paikalla.
Kysymykset ja vastaukset on otettu EK-Forumilta
sekä listallamme käydyistä sähköpostikeskusteluista.Tämän artikkelin kokosi Serafina.
Vastauksia on modifioitu lauseyhteyksiltään ymmärrettävään muotoon.