Etunimi on tärkeä askel
Jos väki oppii kutsumaan sinua jollain nimellä, sitä on vaikea
myöhemmin vaihtaa. Kun opit jonkun nimen, omaksut sen. Sen takia nimen
valintaan on syytä kiinnittää erityistä huomiota, sillä
on kauaskantoiset vaikutukset.
Etunimi on ensimmäinen askel. Sinua pitää siis pystyä
pukutapahtumassa kutsumaan jollain nimellä - ja se nimi on yleensä
pelkkä etunimi (ethän normaalielämässäkään
kutsu kaveriasi Matti Markkanen-Koikkalaiseksi vaan Matiksi). Sukunimen
ja persoonan/suvun tarinan voit miettiä rauhassa myöhemminkin.
Erityisen tärkeää on alusta lähtien huolehtia siitä
että nimi on dokumentoidusti aikalainen. Esimerkiksi vaikka kuinka
mukavaa olisi ottaa etunimekseen hyvältä kuulostava ”Saaga”
(eli satu tai tarina), se ei ole keskiaikainen nimi.
Useita nimiä?
Ajanjaksollamme ei ole ollut käytäntönä antaa lapselleen
toista nimeä. Eli ei kahta etunimeä! Tämä toisenkin
etunimen antamisen tapa alkoi esiintymään joskus 1500-luvulla
ja levisi muotina Eurooppaan noin 1600-1700 -luvuilla.Yhdistelmäetunimiä
kyllä tunnettiin, kuten alla olevasta tekstistä voit todeta.
"Varhaiskeskiajan nimet pursuivat runsaina ja monimuotoisina ennen
kuin myöhemmän keskiajan yksitoikkoiset pyhimysnimet voittivat
pakanallisen nimiriemun. Germaaninimet koostuivat kahdesta osasta, joiden
yhdistely ja vaihtelu tuottivat lähes rajattomasti nimiä. Hildegardin
ja Liutfrid, Liutgarde ja Hildeburg. Nimijohdot otettiin sekä isän
että äidin puolelta." Utrio 2001, sivu 61
Sukunimi
eli lisänimi
Puhun tässä sukunimestä, mutta tarkoitan nimeä joka on
etunimen perässä. Se ei keskiajalla kuitenkaan välttämättä
kulkenut suvussa sukunimenä, vaan ilmaisi jotain muuta erottavaa tekijää.
Keskiajalla nimi etunimen perässä ilmaisi esimerkiksi joko
• Mistä olet kotoisin tai mitä läänityksiä hallitset
Nimi voi tulla esimerkiksi suvun maantieteellisen alkuperän mukaan,
jolloin joku on ”jostakin”.
Esimerkkeinä:
Serafina de Castillon, Castillon -nimisestä
paikasta. Etuliite ”de” on ranskaa ja tarkoittaa jostain tullutta.
Leonilla of Blackwater, Blackwater -nimisestä
paikasta tullut. Etuliite ”of” on englantia.
Otavalan Erik, Otavalasta kotoisin tai siellä asuva henkilö.
Lisänimi voi myös tulla aatelisen hallinnoimien läänitysten mukaan.
• Pilkkanimi/liikanimi
Esimerkiksi Lalli Taulapää. Katso erillinen jae.
• Ammattinimike
Esimerkiksi Juhana Seppä. Katso erillinen jae.
• Isän/äidin nimi eli patronyymi tai matronyymi
lisänimi
Esimerkiksi Ulfrun Vidarsdotter (tai Vidarsdottir, riippuu kirjoitettavasta
kielestä), Ulfrun joka on Vidarin tytär.
"Sukutunne oli voimakas, mutta sukua ei mielletty kauas taaksepäin
ulottuvina sukupolvina kuten meidän aikanamme. Pojanpoika sai isoisän
nimen; loput esi-isät kuitattiin epämääräisellä
viittauksella loistavaan menneisyyteen." Kaari Utrio, Perhekirja, Karisto
2001, sivu 27
Etunimen jälkeinen nimi ei ole pakollinen, itse asiassa "sukunimi" on ollut useissa maissa
varsinkin varhaiskeskiajalla harvinainen - ellei ole ollut tarve erotella
kahta samannimistä toisistaan. Esim. "ei se Kaarlo Ruma vaan Alatalon
Kaarlo".
"Bysantin mahtisuvut nousivat valtakunnan huipulle 800-luvulta
lähtien, jolloin ne alkoivat myös käyttää sukunimiä
- Länsi-Euroopassa ei sukunimiä vielä tuohon aikaan tunnettu."
Utrio 2001, sivu 27
900-luku: "Yhdessä asuminen ja yhteinen työ vahvistivat
perheen yhteenkuuluvuutta. Samoin vaikutti nimijärjestelmä, joka
osoitti, mistä perheestä lapset olivat kotoisin, vaikka varsinaisia
sukunimiä ei vielä tavatakaan." Utrio 2001, sivu 61
• Huonekuntanimi
Esimerkiksi Maria von Falkenhause, siis von Falkenhausen
huonekunnasta.Huonekuntaan perinteisesti kuului saman katon alla, tai
samalla esimerkiksi suvun mailla asuvia henkilöitä. Huonekuntaan saattoi
kuulua myös asemiehiä ja palvelijoita.
Liikanimi ja ammattinimike
Liikanimi voisi olla vaikkapa Ruma. Tai Taulapää. Tai Tyhmä.
Tai Seppä. Tai Kaiho. Sukunimen omaisena nimenä voi siis käyttää
henkilön liikanimeä, joka on muodostunut joko ulkonäön,
luonteen tai ammatin mukaan.
Tuluksissa sytykkeenä käytettiin taulaa. Taulaa taas säilytettiin
matkoilla korvissa, näin se saatiin pysymään kuivana. Taulaa
korvissa oleva taas ei kuullut niin hyvin, ja Taulapää -nimitys
juontuu siitä. Myöhemmin nimitys on saanut merkityksen ikäänkuin
typerästä henkilöstä, vaikka alunperin kyse oli huonosta
kuulosta korvissa olevan taulan takia.
Onpa myös kuuluisa Sven Kaksiparta saanut nimensä juuripa partansa
mukaan. Tässä kohtaa voit arvata moneenko osaan hänen partansa
oli kammattu.
Mahdollinen keskiaikainen nimi olisi myös Heinrich Schuhmacher, Heinrich
kengäntekijä.
Nimi avioliiton kautta
Keskiajalle tultaessa Bysantista levisi Eurooppaan tapa kantaa sukunimeä.
Naitaessa nainen piti oman sukunimensä, toisin kuin nykypäivänä.
Suku oli elinehto ja oli tärkeää tietää ketkä
on sukua toisilleen. Nainen naitiin toiseen sukuun, mutta oli edelleen siitä
suvusta mihin hän oli syntynyt. Yhteiset lapset perivät luonnollisestikin
isän nimen ja vaakunan.
"Bysantin ylimyksillä oli tapana käyttää kaikkien
niiden sukujen nimiä, joihin heillä oli vähäinenkin
kosketus. Sukunimien ritiramssa liitettiin etunimen perään mielivaltaisesti.
Nimien keskinäistä järjestystä vaihdettiin miten sattui.
Periytyminen laskettiin sekä isän että äidin puolelta.
Sukunimet otettiin sieltä, mistä saatiin parhaat." Kaari
Utrio, Perhekirja, Karisto 2001, sivu 28
Historialliset tapahtumat ja henkilöt
Keskiaikatapahtumissamme ei ole läsnä oikeita historiallisia tapahtumia,
eiväthän pukutapahtumamme sijoitu mihinkään tiettyyn
vuoteen. Näin ollen historiallisia henkilöitäkään
ei tavallaan ole, paitsi tarinoissa. Tapahtumissamme ei siis kävele
Kuningas Henrik II:sta tai piispan tappanutta Lallia.
Emme yritä muuttaa sitä mikä on ollut, elämme vain hetkeä
historiassa. Oikea historia ei siis vaikuta meihin: emme ole ruotsin vallan
alla, sotia ei ole – tai ne eivät kosketa meitä. Elämme
geneeristä ”keskiaikaista hetkeä pohjoisessa”, emme
”vuoden 1313 helmikuuta maantieteellisessä pisteessä jossa
nyt on Helsinki”.
Mikäli eläisimme juuri tiettyä vuotta juuri tietyssä
maassa, vääjäämättä vaikuttaisimme historiaan
niin, että ehkä historian tuntemat tulevat tapahtumat eivät
enää olisi mahdollisia, vaikuttaisimme teoillamme kirjoitettuun
historiaan.
Jokainen on vain ”joku jostainpäin”, ei missään
nimessä ”juuri se Englannin kuningas Sven Kaksiparta” tai
”Jeanne d´Arc”. Olemme siis henkilöitymiä jotka
voisivat olla mahdollisia aikakautemme aikana, emme ketään tiettyjä
henkilöitä historiasta.
Arvokas nimi ja arvot
Meillä Louhenkajossa on oma valtarakenteemme eikä kuningattaren
nimi tee sinusta kuningatarta. Kuningattareksi ei voi tulla muuten kuin
että kuningaskuntatasolla joku äänestetään kansanäänestyksellä
kuningattareksi (siis niin että jokaisella kuningaskunnan kansalaisella
/ seuran jäsenellä on ääni). Näin teemme omaa kirjoitettua
historiaamme.
Louhenkajoon (maahamme) tullessa kenelläkään ei ole mitään
arvoja: ei aatelisia, ei ritareita, ei kuninkaita tai muita. Arvot ansaitaan
seurassa tekemällä töitä / esimerkillisiä asioita
yhteisen unelmamme eteen.
Sillä ole väliä vaikka etunimi tai sukunimi olisi vaikka
kuningattaren tai kuninkaan, kunhan yhdistelmä ei ole tarkoituksella
kukaan historiallinen henkilö (kuten vaikkapa se surullisen kuuluista
Jeanne D´Arc).
Mahdollinen keskiaikainen henkilöitymä
Minä olen Serafina de Castillon, eräs neitonen, englantilaisesta
äidistä ja ranskalaisesta isästä, aatelissuvun tytär,
suvun kauppa-asioita hoitamassa Louhenkajossa. Siis eräs neitonen,
henkilöitymä joka olisi voinut elää keskiajalla mutta
ei oikeasti tiettävästi ole kukaan historiallinen henkilö.
Etunimeni olen ottanut 1300 -luvun englannista, sukunimi taas juontaa juurensa
jo vuoden 1066 suureen taisteluun. Castillon -niminen paikka on Ranskan
ja Espanjan rajalla, Espanjan puolella.
Celestinus on mahtavasta mac Crohanien suvusta - joka on tietenkin meillä
päin mahtava, mutta sellaista sukua ei ole otettu historiasta (muuten
kuin sukunimi joka on tietenkin oikea keskiaikainen nimi). Celestinuksen
etunimi on taas uskonnollisten vanhempien antama, tarkoittaahan Celestinus
"valaistunutta" (latinaa). Celestinuskaan ei ole siis kukaan ”tietty
henkilö”, vaan ”joku joka olisi voinut elää keskiajalla”.
Nimi historiasta
Nimien on löydyttävä historiasta niin, että pystyy todistamaan
että "juuri tämä etunimi" on ollut aikakaudellamme
käytössä ja "juuri tämä sukunimi" on
ollut samoin. Nimet voivat kyllä olla eri puolilta, kunhan ne jotenkin
järkevästi osuvat persoonaan.
Keskiaikainen looginen nimi tarkoittaa käytännössä esimerkiksi
sitä, että voit ottaa kuningattarelta etunimen ja samasta maasta
vaikka jonkun toisen henkilön sukunimen. Toinen looginen vaihtoehto
voisi olla vaikkapa ruotsalainen etunimi ja norjalainen sukunimi.
Järkevästi nimen osuminen ei taas tarkoita muinaissuomalaista
etunimeä ja 1300 -luvun ranskalaista sukunimeä.
Dokumentaatio
Seurassa käytettävälle keskiaikaiselle nimellesi pitää
löytää dokumentaatio (= todiste nimen aikalaisuudesta).
Dokumentaatioksi riittää esimerkiksi kirja, jossa kerrotaan nimen
haltijan maa ja aikakausi. Esimerkiksi "Filip I oli lapsi tullessaan
Ranskan kuninkaaksi 1000-luvulla." Lähde: Kaari Utrio, Perhekirja,
sivu 75, kustantantaja Tammi, julkaisija Karisto 2001. Näin ollen nimi
Filip on käypä keskiaikanimeksi.
Dokumentaatioksi taas ei kelpaa internetsivusto, jossa kerrotaan esimerkiksi
liveroolipeleihin käypiä nimiä, tai muita keskiaikaistyylisiä
fantasianimiä.
Varmista pidempään harrastaneilta myös lähteesi luotettavuus! Luotettava lähde ei ole romaani tai nykyaikana kirjoitettu keskiaikaan sijoittuva kertomus. Luotettaviin lähteisiin kuuluvat pääasiassa tietokirjallisuus. Ongelmana on myös transliterointi eli nimen kirjoitusasun muuttaminen yleensä nykyenglantiin tai suomeen. Nimitys ja sitä kautta nimi on saattanut myöhemmässä kirjallisuudessa muuttua helpommin lausuttavaan muotoon.
Nimistä saamiani kysymyksiä ja niihin antamiani vastauksia
(kysymykset ovat todellisuudessa saamiani, mutta kysyjien henkilöllisyys
on salattu)
- ”Vielä kerran nimestäni. Koska joku älykääpiö
keskiajalla oli varastanut nimeni Gyllenhorn pyydän vielä kerran
lupaa muuttaa sukunimeni Löwenstiernaksi. Saanko käyttää
sitä vaikka Hovimäki-sarjassa esiintyi Löwenstierna niminen
henkilö, mutta sukunimeä ei ole olemassa.”
Nimen pitää löytyä historiasta. Sehän on hyvä
jos ”joku älykääpiö keskiajalla on varastanut
nimesi”, silloinhan nimi on todistetusti aikalainen.
- ”Voinko olla Margareetta Suomityttö Brorsdotter de Malta?”
Brorsdotter on jo lisänimi, et tarvitse de Maltaa perään.
Sukunimi tosiaan saattoi muodostua isän mukaan (esim. Eerikintytär)
mutta onko loogista olla veljensä tytär ....vai onko Bror ollut
nimi keskiajalla?
Sukunimi voi myös hyvistä syistä tulla äidin mukaan,
esim tapauksissa joissa äiti on ollut voimakas ja arvostettu henkilö.
Kahta etunimeä ei tietääkseni käytetty. Lisäksi
Suomityttö tuskin on kovin keskiaikainen sanonta, tai maantieteellistä
aluetta nimeltä Suomi ollut olemassa.
Suosittelen miettimään myös nimien keskinäistä
loogisuutta ja maantieteellisyyttä, keskiajalla matkustelu ei ollut
ihan sitä mitä nykypäivänä.
- ”En voi todistaa nimeäni enkä tahtoisi ottaa nimiä
eläneiltä ihmisiltä koska koen sen jonkinlaisena loukkauksena
heitä kohtaan vaikken ottaisikaan koko nimeä.”
Onhan sinun oikeakin nimesi otettu jostain joka jollain on joskus ollut.
Onhan sinuakin ennen elänyt monta saman nimistä (etunimistä
ja sukunimista). En usko että kuolleiden henget tulevat untasi siitä
hyvästä riivaamaan.
- ”Olen kuullut juttua että joku on päässyt lapi
''tekaistulla'' nimellä joten kai minä koitan sitä.”
Mutta haluatko huijata? En ymmärrä ollenkaan. Miksi tekaistu nimi?
Sehän on kuin väittää että sadetakki olisi keskiaikaa.
Yritä nyt ihmeessä kerralla löytää joku oikeasti
keskiaikainen nimi.
Itse olen onnellisempi kun aidosti yritän harrastaa keskiaikaa niin
ajanmukaisesti kuin mahdollista. En nauttisi tehdä asioita "vähän
sinne päin, mutta tahalteen pieleen"?
- ”Tahtoisin olla Jeanne d'Arc, mutta vielä minulla ei ole
siihen edellytyksiä. siksi tahtoisin olla ensin joku toinen. Voinko
olla myöhemmin Jeanne d´Arc?”
Etkä voisi olla Jeanne d´Arc. Kukaan ei voi olla kukaan historiallinen
henkilö.
Emmehän me voi oikeasti tietää millainen ihminen Jeanne oli,
miten hän käyttäytyi, miltä hän näytti...
Ja silloin joutuisit orjallisesti noudattamaan kirjoitettua historiaa: ketä
hän tapasi, missä hän asui (ja mitä ihmettä hän
sitten tekisi täällä Louhenkajossa), milloin-missä-ja-millä-tavoin
hän kuoli. Pitäisi oppia ulkoa kaikki, ihan kaikki, mitä
Jeanne oli edes villimpien tarinoiden mukaan tehnyt. Ja sitten ihmetellä
että mikä kaikista hänestä tehdyistä tarinoista
on oikea kun ristiriitaisuuksia ilmenee.
Tuohan vaatisi aivan järkyttävän hyvät historiantiedot!
Jokaisen olisi pakko tietää aivan pilkun tarkalleen eri maiden
historiat. Ja olisi pakko tietää että juuri Jeanne d´Arcin
aikaan, kun hän kävi Ranskassa, Bulen kunnassa oli valtavan syvä
viininkatovuosi. Se aiheutti sosiaalisia ongelmia ja Jeanne joutuikin näkemään
itsensä hirttäneen ihmisen. Näin ollen hän ei olisi
voinut olla kaksikymmentäkaksivuotiaana Louhenkajossa, onhan tunnettu
historiallinen seikka että juuri silloin hän oli Ranskan ja Espanjan
rajalla auttamassa halvaantunutta äitiään saamaan enonsa
ulos vankilasta vaikka Jeanne ei olisi sitä itse halunnut, koska eno
oli tappanut Jeannelle rakkaan henkilön.
...menee aika utopistiseksi.
(Ja tämä esimerkkitarina ei ollut tosi eikä mitenkään
liitoksissa Jeannen historiaan)
-”Kuulostaako Xylotrius Hammerslayer tarpeeksi keskiaikaiselta
nimeltä? Katoin historianimiä, mutta jotkut ei kuulostanut keskiaikaisilta.”
Juu ei käy.
On totta, että kaikki keskiaikaiset nimet eivät kuulosta keskiaikaisilta
(esim. Joanna, Seppo, Kalervo, Lyylikki, Virpi, Maria, Viljo, Unto tai Turo).
Näin vain on. Taivavat olla liian hyviä nimiä kun niitä
niin yleisesti vielä nykyäänkin käytetään.
Sitä toki sopii miettiä, että onko kivampaa ottaa nykyajasta
poikkeavampi nimi vai nimi jota on käytetty pitkän historian halki.
Onnea nimen etsinnässä toivottaapi
Serafina de Castillon
Lähteet:
Kaari Utrio, Perhekirja, Karisto 2001
