Katsaus suomen murteisiin

Suomen murteet

Murre-eroista oleellisin on itäisen ja läntisen suomen ero. Se oli jyrkkä jo itämerensuomen aikoihin, jossa [itämeren suomen] länsiryhmän muodostivat suomen länsimurteet, liivi, viro ja vatja ; itäryhmän puolestaan suomen itämurteet, inkeroinen, karjala, lyydi ja vepsä. Ero on ollut erittäin tärkeä. Sen avulla erotettiin “me” ja “muut”, ne toisiin heimoihin kuuluvat, joiden kanssa joko tapeltiin tai käytiin kauppaa.

Nykyjaon mukaan suomen länsimurteisiin lasketaan lounais-murteet, hämäläismurteet sekä lounaismurteiden vaikutuspiiriin kuuluneet peräpohjola, keski- ja pohjoispohjanmaa

Keskiajalla silloinen lounaismurre ja silloinen pohjoisviro muistuttivat paljon toisiaan – muistuttavathan ne aika paljon toisiaan vieläkin. Nykyiset itämurteet puolestaan perustuvat muinaiskarjalaan, joko täysin kuten vanhat kaakkoismurteet tai ovat sekoittuneet hämäläismurteisiin kuten nykyiset savolaismurteet. Keskiajan murrerajat eivät kuitenkaan välttämättä vastaa murteiden nykyrajoja, ainakaan kartalla.

Länsimurteet

Suomen länsimurteet pohjautuvat vanhaan pohjoiskantasuomen murteeseen. Erityisesti vuosien 0–200 tienoilla rannikolle tuli siirtolaisia nykyisen Viron alueelta sekä skandinaaveja Itämeren länsi- ja eteläpuolelta. Näin syntyivät vähitellen rannikon suomalaismurteet, jotka ovat nykyisten lounaismurteiden pohjana. Sisämaassa alkoivat kehittyä hämäläismurteet. Kolmas asutusalue oli Etelä-Pohjanmaa, mutta se autioitui välillä. Uusi kiinteä asutus syntyi sinne 1200-luvulla. Uudisasukkaita tuli etelästä, ja heidän kielestään kehittyivät vähitellen eteläpohjalaiset murteet. Pohjanmaa ja Peräpohjola saivat asutusta Satakunnasta ja Hämeestä sekä Lounais-Suomesta. Perämeren rannikolle tuli myös karjalaisia uudisasukkaita.  1600-luvulla tuli varsinkin Keski-Pohjanmaalle runsaasti asukkaita Savosta. Keski- ja pohjoispohjalaiset sekä peräpohjalaiset murteet ovatkin sekamurteita: vaikka ne luetaan länsimurteisiin, niissä on paljon myös itäisiä piirteitä.

Itämurteet

Suomen itämurteet pohjautuvat muinaiskarjalaan, jota puhuttiin Laatokan länsirannikolla. Laatokan ympäristöön saapui 500-luvulla itäkantasuomalaisia ja 800-luvulta alkaen lännestä pohjoiskantasuomalaisia. Kun nämä sulautuivat toisiinsa, syntyi muinaiskarjalainen yhteisö. 1100–1200-luvuilla se oli turkiskaupan ansiosta hyvin elinvoimainen ja rikas. Vähitellen Muinais-Karjala joutui Novgorodin (alueellisesti mm. Äyräpää, Jääski ja Savilahti eli Savo)

vaikutuspiiriin ja tuli siitä riippuvaiseksi. Pähkinäsaaren rauhan raja 1323 jakoi karjalaiset kolmeen ryhmään, joiden kieli alkoi vähitellen kehittyä eri suuntiin. Rajan itäpuolelle Novgorodin Karjalaan kehittyi se kielimuoto, jota nykyään sanotaan karjalan kieleksi. Rajan länsipuolelle Ruotsin eli Viipurin Karjalaan alkoivat kehittyä kaakkoismurteet (mm. varsinaiskarjala, aunus ja lyydi). Kolmas ryhmä oli Savossa nykyisen Mikkelin tienoilla. Sinne oli siirtynyt uudisasukkaista Muinais-Karjalasta jo 1000- ja 1100-luvulla. Toisaalta alueelle tuli väestöä myös Länsi-Suomesta. Näiden uudisasukkaiden kielestä alkoivat kehittyä savolaismurteet. Savolaiset viljelivät kaskea, ja tämän viljelystavan myötä savolaisasutus levisi 1500-luvulla Pohjois-Savoon, Keski-Suomeen, Pohjois-Satakuntaan ja Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalle.

Mielenkiintoinen erityispiirre: runonlaulajilta ja Kalevala-mitasta tuttua vaihtelua sananloppuisissa vokaaleissa on voinut olla lähes rajattomasti. Pelkästään yhdessä ja samassa kylässä leipää -sanaa partitiivi on voitu ilmaista jopa 13:lla eri tavalla, esimerkiksi leipyä, leipöä, leipeä, leipiä, leipöö ja leipyy

Keskellä suomea, Suomenlahden ympärillä (myös nykyruotsissa!) vallitsi pääosin muinaiskarjalaan pohjaavat savolais- ja kaakkoismurteet. Savolais-ekspansio on ajoitettu 1500-luvun alkuun, sen jälkeen mm. Ruotsin Vermlannissa puhuttiin1950-luvulle asti savolaismurteisiin pohjautuvaa metsäsuomea (skogfinnar). Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö savolaisittain olisi voitu murtaa aikaisemminkin vaikkapa Tukholman alueella.

Joitakin keskiajalla Suomen alueella tavattuja heimoja ja murteita

• Suomalaiset eli nykyiset Varsinais-Suomalaiset

• Pirkkalaiset (< birk ‘kauppaoikeus’), puhuivat luultavasti hämäläismurteita

• Savolaismurteita puhuneiden heimojen erikoisuuksina mm. Kainulaiset aka kveenit (huom eri kuin Ruijan kveenit), myöhemmän levittäytymisen seurauksena vermlannin murre (Skogs-Finnar) Ruotsin Värmlandin alueella (nyk. sammunut)

• Pohjanmaan murteet levittäytyeen myöhemmin osin kainulaisten entisille alueille

• Karjalaismurteita puhuneita karjalaisia kutsuttiin myös ryssiksi. Itäsuomen murteiden ja “ryssänkarjalan” ero myöhäisempää, eikä helposti erotettavissa

• Väinäläiset (est-finnar). Puhuivat kenties vienan karjalaa tai vepsää? Historiallisesti dokumentoitu väestö, mutta väinäläisten käyttämä kieli on jäänyt epäselväksi. Se on kuitenkin ehdottomasti suomensuuntaista, ja hyvin todennäköisesti jotain itäistä.

• Lappalaiset. Suomen alueella nykyään puhuttavien kolmen saamelaiskielen varhaisempia muotoja ja luultavasti muutama sata vuotta sitten kuolleen kemin-saamen puhujia (huom. Saamelaista alkuperää olevia paikannimiä on Suomessa Nuuksiota (pohjoissaamen njucká ‘joutsen’) myöten, joten saamelaiskieliä on varsinkin keskiajan alkaessa saatettu puhua suht. etelässäkin, ainakin pirkkalaisten alueilla. Toisaalta nimitystä lappalainen on voitu käyttää myös elinkeinonharjoittajista, ts. kaikkia metsissä väliaikaisissa asumuksissa asuvia metsästäjä-keräilijöitä on pidetty lappalasina kielestä riippumatta. Varsinkin Novgorodin valta-aikana yhteydet Lappiin ovat olleet tiheät.

Nykysuomen rajojen ulkopuolella: Novgorodin venäläisiä, saksalaisia hansakauppiata, preussilaisia, latvialaisia ja liettulaisia, varjageja/ruseja/ruotseja, sveanmaalaisia, suomensukuisia heimoja kuten merjalaiset, muromalaiset ja toimalaiset. Suomea (tai tarkemmin itämerensuomea) puhuivat bjarmit eli tšuudit, islantilaisten saagojen muinainen mahtikansa, jonka otaksutaan (mm. nimistöntutkimuksen pohjalta) puhuneen itämerensuomea – alkuperäisten kronikoiden mukaan bjarmien kieli oli läheistä sukua fennien (=saamelaisten) kielelle. Toisaalta venäläisten bjarmeista käyttämällä nimityksellä tšuudi on viitattu myös muihin itämerensuomalaisiin, mm. vepsäläisiin (saamelaisessa perinteessa tšuudi on tarkoittanut ryöstäjiä ja vihollisia). Bjarmien valtakunta oli Vienan meren (=valkoisen meren) rannikolla. Sen otaksutaan loppuneen 1200-luvulla mongolialaisten hyökkäyksien seurauksena. Satunnaisista nettiväitteistä huolimatta pomoreilla ja komipermjakeilla ei yhteyttä bjarmeihin.

Ulkomaalaisista ainakin

Kartta tšuudien, muromalaisten jne asuinalueista 800-luvulla; itse tosin sijoittaisin bjarmian aivan muualle kuin nykyisen Viron alueelle (http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Muromian-map.png).

http://www.helsinki.fi/hum/skl/ssu/aluejasos/Asutushist.pdf

Murre-esimerkkejä (http://www.kotus.fi/index.phtml?s=279)

Arvi o semmone et ku se o juavuksis ni se kirskutta hamppajas ja syä posliini ja kaikki. Mynämäki

Ei se oo tuota ennen teheny, sanoo koijari markinoolla, ku hevoonen kuoli. Peräseinäjoki

Menkees taas äite kempoota [= kyykkyhyppelyä, ripaskaa] pyysivät lapset. Hämeenkyrö

Ämmäkkim meni [saunaan synnyttämään], kinnisteli ja punnisteli kaikem päivää saunassa, mutta minä menin saunaan ehtoolla ja sam [= sanoin] poika poika tup piippu saamaaj ja poika tuli että pulpahti. Orivesi

Ei meillä sentän sem perkeleemmin kirotak kum muissakan ihmisissä. Urjala

Mujjat ne ennen kuokki parahast päästä, se ei vaatinnum mitäh tietoo ja taitoo se kuokkimii, ja sit vast [= sen takia] se lyhyjärkisemmille annettih. Iitti

Sen suurempaa ristii ei ihmisel huoli ko märät puut, ves etähäl, kiukkukkaine ukko [= aviomies] ja pien laps. Uusikirkko Vl.

Kahestik kerkis [tyttö] elämän aikana iltamissa käyvväk, eihän se our reuhka sillon. Kiihtelysvaara

Se luul [sutta] kennekä [= jonkun] koeraks ja aotto venneese korvista. Juva

Kyllä se [eräs mies] enne aikaa ol er kormu [= ahmatti, rohmu] syömää kun se söi hapanpuuron, ja jouluoattoiltana keittoa outtaissa suure leivä ja isot pässin takanivuset. Karstula

Minähän sen tiijjän että se [avioton lapsi] on kakerpäkkeri [nimeltään] kum minoon kolomen niitä tehenyj ja kasvattanu. Utajärvi

Ukko vaimovainajastaan: Tulliit tuo paska naijuksi van kuoliit tuo! Kajaani

Ihan kehtolapsesta mi olen ruenu niinku renkinä olemhan. Vesisaari

Lahkolaiset hyppäsivät seuroissaan niin että hik kiehu [= pursui] jokapaikaast, siskot [= uskonsisaret] voa antoit kuivii paitoi heil. Venjoki

http://kaino.kotus.fi/korpus/sp/meta/alatornio/alatornio_rdf.xml

Hullut ne putkheen puhaltavat ja vähämieliset auvaihmeen.

Hullut ne putkeen puhaltavat ja vähämieliset avaimeen!

NÄYTTEITÄ NYKYMURTEISTA

Nykysavoa

Se homma mänj totteen kostoo, ei tullu vasikajjuomookaa

(männä totteen kostoon ‘mennä hukkaan, ei tuottaa tulosta)

Tällä nyrhillä kääp tämä työ tuhertamalla
(nyrhi ‘tylsä puukko, kirves tms’)

Ottaakee ny elkeekä ennee ruusuuttoo tyhjee

(ruusuuttoo, ruusaelle ‘empiä, teeskennellä vaatimatonta, vrt kursailla’)

Aekanj kuluks oun tässä tiissaroenna tuota tuki’ uittoo

(tiissaroejja ‘tarkastella joutessaan’)

Etelä-pohjalainen murre

“Kuluu se päivä piliveski, menöö se aika akkanaki”

“Ennenaikaa uurevvuoren auttuna aina ensimmäinen tina valettihin huonehenhaltijaaselle”

“Moon ollu tuos tuulenkieles koko päivän, mua hytäjyttää niil lujaa, jotta aiva hampahak kalisoo” (tuulenkieles ‘läpivedossa’, hytäjyttää ‘viluttaa’)

“Minoon aina syönys silakat ronttoonensa”

(rontto ‘ruoto’)

Yliperän (lapin)murre

“Mie olin aivan hullianen tyärriepu! Mithän käsittäny koko hommasta, evvain”

(hulliainen ‘lapsellinen, ymmärtämätön’)

“Eikhän ny ala olla jo aika käyä kötähleen, ku pitkä päivä on piirätetty, monta mukkaa tehty

(käyä kötähleen ‘asettua makuulle’; piirätetty ‘kuljettu, touhuttu)”

“Tiättä sen ittekki, ku vähäkhän vaivaatta päätännä, ettei s’ollu helppo tehjä asentoa puuttomhan tunturhin. Se hääty kyhätä vain jonkulainen kammi eli kotus turpeheista ja risuista ja mit sattu löythyn semmosta.”

Turun (lounais)murre

“Kyl maitoki kissastu, ku pitä sitä umpinaises konttoris”

(kissastunut ‘eltaantunut’)

“Meijän takapihal kasva repetterei mukavasten kotitarppeks”

(repetta/eri ‘punajuuri’)

Ei hänesse oikke voi luattak ku hän o vähä simmonen toisak(k)ane ‘epävakaa’

“Jonku tarttis lyäräs sitä päi alventtii”

‘antaa turpaan’

Rauman murre

“Hauenguano o hauem bää muatone aukki paikk taidemuseo edes ja ko enne muinain dul Porin dullist kaupunkki, nin goht oliki jo Hauenguonos”

“Tonns sisällt tul se teijä heoskukin ja sitt hep paiskasiva yhdes teijän frouan gans mnuun golopperä ulos aukost” (kolopperä ‘suinpäin, päistikkaa’)

“Mnää oli naapri äijän gans sama miäld, ett mikä o se luanikkamppa kon gatell oman godo akknast kusinunnui taikk sualikkoi (kusinunnu ‘niittyleinikki’, sualikas ‘suolaheinä’)

“Yhtäkki he oliva myrä märä siäll maripuska juures”

(myrä märä ‘nurin niskoin’)

Oulun (pohjois-pohjanmaan)murre

“Siinä perreessä ukko on voso ja akka on vosu ja penekset muutev vaan vistoja” (voso ‘pröystäilijä’)

“Eellisesä paikassa oli niin jäykkälavettinen isäntä, että jos se käski aijjaa hevosen suohon niin sinne soli ajettava”

“Ottasikkonä mua kynkästä kiini ku täällon niin luikasta?”

“Tässei oo nyt aikaa äsehtiä, ku talo on tulessa ja langit solomusa (äsehtiä ‘jahkailla, langi ‘letku’)

“Käskeppä jonku ulukomaalaisen sanua, että “älähänä Näkkäläjärvi käläkätä” ni siinä mennee ruuvatesa koko ilta”

Tampereen hämäläismurretta

No oli joku nainen sitte — oliko se varraastanus sittej jottain, en minä siittä ollus selvillä, tait tehnym mutta — sinnem meni ihmisiä nin kovin kattoon ja... Minä sanon kotona että: ”Minäkin menen” — mutta äiteni kiälsi sano että: ”Älä me! Älä mek kattoon sinne” että ”sää ruppeet huanostiv voimaan!” Mutta minä menin vaan ja... Minä näin sittek kun se oli sinne ylhäällep puuhun köytetty ja sitä hakattiin niin suurilla raipoilla — ja se huusi nin mahrottomasti!

"Juu, mää olin päättäny mennä yhren kaverin kans teatterii ja. No me sit oli liput ostettu ja kaikki oli niinku sovittu, mut sit saman iltan mää joutusin olemaan viel myöhää töis. No mä sit tiesin, et mä myähästyisin siält teatterist pual tuntii. No mä sit soitin sinne teatteriin ja kysysin, et mitä nyt sit vois tehrä. Ja me sovitiinsit tän vahtimestarin kans et mää tulen sit pual tuntii myöhäs ja hän päästää mut iha hissuksii sisäl sinne salii ja. No tämmöttis me tehtiinki sit, ja ja just ku mää oli sit astumas sinne teatterisaliin ni kuulus semmone kauhia repliikki, et "Anteeksi, että olen myöhässä". No, kaikki sit kattos munt ja ihmetteli, et kui mää kehtaan häiritä sitä näytelmää tommosel anteekspyynnöl ja. No onneks sit kaikil koht selvis sit et se tuli siält näyttämölt se repliikki. Et se oli, kuulus siihe näytelmää."

Meänkieli

“Ennenaikhaan oli ätäkaste.  Se oli niin ette opettaja eli muu oppinu ihminen kasto jonku kläpin jos ei pappia sattunu olheen paikala.  Jos lapsi vaikutti niin heikolta ette pöläthiin ette se kerkiää kuola ennenko kerithiin papin tykö.  Niin se kävi Fryyken Sekastilaki. Hänen äiti meni jälkhiin papin tykö toistuthaan kastetta.  Se ei saattanu yhthään ruottia ja pappi ei saattanu yhthään meänkieltä.  Pappi kysy mikä pojale panthaan nimeksi. Se vaimoriepu ei ymmärtänny ja luuli ette pappi kysy kuka pojan oon kastanu. Se vastasi ette “Frööken se kasti”. Se erheys eli jäljelä ja mies sai nimen Fryyken Sekasti ja sai kantaa sitä nimeä elämän aijan.”

Meänkielinen horoskooppi: Silhakat (20.2.- 20.3.)

“Sie olet aina ollu ko mikäki hökäle! Haluat lappaa omia ja muittenki asioita siinä sivussa, oli homma sitte mikä vaineski. Koita nyt tukkia lärvisti, pese se vaikka saipuala. Käytäppä vaihtheeksi enerkioitasti vaikka raha-asioitten hoitamisheen, tuomonen persaukinen ko aina olet ollu.”