Puuvillakin on period

- materiaalitietoutta keskiajalta ja hieman nykypäivästäkin

Aurora Winter

Lupasin aikoinaan kirjoittaa artikkelin pitämästäni luennosta ensimmäisessä akatemian tapahtumassa ja nyt toipuessani riuduttavasta keuhkosairaudesta, voin pitää lupaukseni. Monelle keskiajan harrastajalle materiaalit ovat jossain vaiheessa ongelma. Materiaaleista on hiukan vaikea saada tietoa ja moni tietää, kuinka turhauttavaa on yrittää etsiskellä sopivaa kangasta uuteen pukuun kun materiaaliselosteet eivät aukea yhtään.

Tässä artikkelissa kerron eri materiaalien historiasta ja taustasta jonkin verran sekä niiden käyttöominaisuuksista ja yleisimmistä lyhenteistä. Toivottavasti tämän jälkeen jokaisen olisi helpompi mennä kangaskauppiaansa luokse ja saada niistä kummallisista tuoteselosteista selvää.

Tyypillisimpiä vaatetuskuituja keskiajalla oli pellava, silkki ja villa eri hienousasteillaan, mutta niiden lisäksi on käytetty vielä aikalailla monta muutakin, joita alkaa taas löytyä nykykankaista.

Pellava (LI)

Pellavaa on löydetty sumerilaisen ajan kaivauksista, Egyptistä n. vuodelta 6000 eKr. sekä Sveitsin järvien paalukylälöydöistä n. 8000 eKr., joten se on vanhin tunnetuin vaatetukseen käytetty kuitu. Pellava on kuulunut vuosituhansia vaatetus-, kodin-, ja teknisten tekstiilien (purjeet, verhot, köydet yms.) raaka- aineisiin. Näin ollen se oli myös keskiajan tärkeimpiä vaatetusmateriaaleja.

Pellava oli keskiaikaisen ihmisen perusmateriaali, jota käytettiin niin alusvaatteisiin kuin päähineisiin. Suurin osa vaatteista oli pellavasta tehtyjä. Kankaan hienous ja pehmeys riippuivat paljolti siitä missä asemassa ihminen oli ja kuinka varakas.

Pellavaa käytettiin myös tekohiuksinakin. Pellavahamppu letitettiin sopivaan muotoon ja kas kummaa, neidon hiukset kasvoivat entistä pidemmiksi. Pellavahamppua saa nytkin esim. Sinooperista tai muista askartelukaupoista.

Pellavaa pystyttiin vaalentamaan monella eri luonnonkonstilla. Pellavaa liotettiin hitaasti virtaavissa vesissä tai jätettiin kedolle kasteeseen auringon vaalennettaviksi. Kaikkein vaaleimmat pellavat sai hautaamalla ne kevättalvella hankeen ja auringon säteet valkaisivat ne lähes valkoisiksi! Eli takapihalle lapion kanssa…

Myyteissä kerrotaan paljon pellavasta. Kristillinen myytti esimerkiksi kertoo Veronicasta, joka löysi Jeesuksen käärinliinan, mikä tietenkin oli hienoa pellavaa. Keskiajalla häntä pidettiinkin pellavankehrääjien suojeluspyhimyksenä.

Antiikin tarinoissa kerrotaan myös lyydialaisesta Arakhnesta, joka löysi pellavan salat ja kutoi siitä niin hienon kankaan, että Pallas Athene (joka oli siinä sivussa myös villankudonnan jumalatar) muutti Arakhnen silkasta kateudesta hämähäkiksi. Totuus myytin taustalla kenties kuitenkin piilee siinä, että pellavakankaiden suosio levisi Kreikkaan Lyydiasta kreikkalaisten villakauppiaiden vastustuksesta huolimatta.

Pellavaan liittyi myös erilaisia uskomuksia. Esimerkiksi pellavankukkien ajateltiin suojaavan pahalta silmältä ja Baijerissa uskottiin lapsista kasvavan kauniita jos he tanssivat 7-vuotiaina pellavapellossa (vihje kaikille äideille...).

Keisariajan Roomassa opittiin kutomaan kultalankoja pellavakankaisiin mukaan ja se taito lähinnä karttui keskiajalle tultaessa.

800-luvulla, Kaarle Suuren aikaan pellavanviljely levisi Ranskassa ja Flanderissa. Saksilaiset ja viikinkinaiset olivat tunnetusti taitavia kutojia. Heidän upeissa pellavissaan he käyttivät purppuraa ja sidoksiltaan ne olivat joko toimikkaita tai palttinoita.

Keskiajalla tärkeimpiä pellavan tuottajamaita olivat Pohjois-Ranska, Belgia ja Hollanti (voittehan kehua paitanne olevan hienointa Hollannin pellavaa).

Myöhäiskeskiajalla Champagne, Westfalen ja Boden-järven ympäristö olivat tärkeitä viljelyalueita. 1300-luvun jälkeen huomattaviksi pellavamaiksi muodostui Sleesia, Alankomaat, Normandia ja Bretagne.

Kaikki varmasti tietävät Bayeuxin upean seinävaatteen. Koko komeus Vilhelm Valloittajan sotaretkestä on kirjottu hienolle pellavakankaalle. Yleensäkin kaikki seinävaatteet ja kirjonnat tehtiin pellavakankaille. Keskiajalla varsinkin luostarit olivat erikoistuneet pellavaisten seinävaatteiden kirjontoihin. Kirjontalankoina käytettiin pellavaa ja villalankoja.

Useimmat naisten päähineistä ja (myllynkivi)kauluksista tehtiin hienosta pellavasta.

1400-luvulla Kiinasta tutkimusmatkailijoiden mukana saapunut uusi muoti, nenäliina, tehtiin lähes aina pellavasta. Tosin käyttötarkoitus oli eri kuin nykypäivänä. Ne olivat hienoja ja koristeellisia kädessä pidettäviä liinoja, joita jätettiin jopa perinnöksi jälkipolville!

Ominaisuudet

Pellavalle on hyvin ominaista hieno, lähes silkkimäinen kiilto. Se on kuituna joustamaton ja rypistyy helposti. Aluksi se on jäykkää, mutta pehmenee ihanaksi mitä useampi pesu on takana. Pesulämpötilan tulisi olla alle 70 astetta eikä sitä saisi lingota kovasti. Silitys onnistuu parhaimmin kosteana kovassa kuumuudessa.

Pellava on huono värjäytymään ja ainakin varhaiskeskiajalla siihen ei saatu kasviväreillä kovin kirkkaita sävyjä - ainakaan punaisesta. Pellavaa on eniten käytetty valkaistuna ja sen omassa luonnollisessa värissä.

Pellava on oma suosikkini keskiaikavaatteisiin koska se imee kosteutta hyvin eli ei hiosta ja kuumalla säällä tuntuu viileältä ja kylmällä antaa lämpöä. Se on myös kevyt kuitu eikä likaannu kovin helposti. Pellava vain paranee käytössä!

Useimmiten kaupoista löytyy paljon pellavasekoitekankaita. Yleisimmät yhdistelmät ovat puuvillan, hampun ja ramin kanssa. Myös akryyliä ja polyesteriäkin löytyy. Jos ei raaski tai löydä täyttä pellavaa, on hyvä tietää, että pellavan kaikki hyvät ominaisuudet ovat mukana jos pellavaa on kankaassa 35%. Pelkkään pellavaiseen ulkonäköön riittää jo 5%.

Pellava kannattaa aina kutistaa ennen käyttöä tai leikkuuta. Se saattaa kutistua paljonkin jos siinä on muita sekoitteita. Samoin se saattaa päästä paljon väriä ensimmäisessä pesussa, joten varo!

Puuvilla (CO)

Puuvilla on lähtöisin Intiasta. Varhaisimmat hautalöydöt on tehty Maya- ja Inkaheimoilla n. 5800 eKr. ja Aasian puolelta 5000 eKr.

Intialla oli monopoliasema puuvillan viennissä 2 000 eKr. asti, jolloin se levisi myös Kiinaan ja Persianlahden maille. 100-300 eKr. mennessä puuvilla ehti Kreikkaan, Maltalle ja Rooman Keisarikunnan alueelle. 1000-luvulla puuvilla viljely oli tunnettua jo koko välimeren alueella, Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa.

Uskonsodat vaikuttivat suuresti puuvilla leviämiseen. Ristiretkeläisten mukana puuvilla tuli syvemmälle Eurooppaan, mutta se tuli kuitenkin vasta voimakkaammin keskiajalla. Italia ja Espanja olivat tärkeimmät puuvillan tuottajamaat niinä aikoina. 1500-luvulla uskonpuhdistuksen aikaan saamat kulttuurivirtaukset kuljettivat puuvillan Englannillekin ja sitä kautta siirtomaihin. Lopun kaikki tietävätkin.

Puuvillaa voidaan viljellä eteläiseltä 36. leveysasteelta 43. pohjoiselle leveysasteelle saakka. Kasvi ei siedä ollenkaan routaa, joten se ei koskaan asettunut Saksaa pohjoisemmaksi vaan oli aina hintava tuontitavara. Luonnollisesti pohjoisen kansat eivät näin ollen pahemmin olleet kosketuksissa puuvillan kanssa.

Ominaisuudet

Puuvillaa on aina yhdistetty arvokkaampiin kuituihin mukaan, vaikka se keskiajalla olikin kallis ja arvostettu kuitu. Vanhin yhdistelmä on perinteinen puuvilla-pellava, mutta ehkä vielä useammin sitä käytettiin bourette-silkkiin loimilankoina.

Puuvilla on joustamaton ja helposti värjäytyvä kuitu. Huonona puolenaan se kellastuu helposti auringossa ja homehtuu kosteana helposti. Teltanomistajien kannattaakin kuivattaa telttansa huolella jos kangas on puuvillaa. Puuvilla kun kuivuu hyvin hitaasti.

Hoitona puuvillaa kannattaa tuulettaa, pestä säännöllisesti (60 astetta). Puuvillaa voi rumpukuivata ja silittää suhteellisen kuumassa lämmössä (200 astetta).

Villa (lammas WO)

Villa on pellavan ohella vanhin vaatetuskuitu. Sitä on varhaisimmillaan tavattu Etelä- Turkista ja Sveitsin paalukylälöydöistä villakudonnaisina 6500 eKr. ja 3500 eKr. Tanskasta. Suomessa lammas tunnettiin jo rautakaudella. Alkulampaan rotua muistuttavat nykyisellään eniten skottilainen blackface-lammas ja Pohjoisamerikkalainen navajo-lammas.

Viikinkinaiset olivat taitavia kutojia villankin suhteen ja tekivät upealaatuisia toimikas ja palttinakankaita. Kankaat olivat käytön mukaan joko hienoja, ohuita tai paksuja ja karkeampia. Jo 900-luvulla nämä kankaankutojat olivat jo varsin huippulaatuisia. Villa oli käytetyin materiaali keskiajan vaatteissa. Sitä käytettiin luonnonvärisenä tai sitten värjättiin kasveilla lähes kaiken väriseksi.

Ominaisuudet

Villa joustaa hieman ja on loistava lämmöneriste. Se on osittain vettähylkivää ja märkänäkin villa tuntuu lämpimältä. Se ei rypisty ja oikenee melko helposti. Villaa voisi kutsua myös nuotioturvalliseksi, koska se ei syty helposti. Villa muovautuu helposti ja vanuu herkästi. Se värjäytyy myös hyvin.

Ikäväkseni täytyy sanoa, että villa sähköistyy herkästi ja kointoukat ja turkiskuoriaiset ovat vaarana varsinkin pitkän säilytyksen aikana. Villaa tulisi silittää aina kosteana tai kostean läpi nurjalta puolelta (140-170 astetta). Kuivassa kovassa lämmössä (200-230 astetta) se kutistuu. Pesu korkeintaan 40 astetta ilman kovaa linkousta. Huuhteluainetta kannattaa käyttää sähköistymisen välttämiseksi ja kuivata vaate tasossa. Tuuletus on tietenkin paras vaihtoehto. Villa ei pidä pesuista.

Villan yleisimpiä sekoitteita ovat polyamidi ja/tai polyesteri. Akryylillä saadaan hyvin villan oloisia kankaita, mutta ne ovat hyvin paloherkkiä ja hiostavat pahasti. Villan tuntu ja ominaisuudet kankaassa on kun siinä on vähintään 45% villaa.

Silkki (SE)

Silkkiin liittyy lukemattomia kertomuksia, kuinka Kiina menetti monopoliasemansa silkin tuottajana. Yhdessä tarinassa munkki salakuljetti matkasauvassaan silkkiperhosen kotiloita Eurooppaan ja toisessa taas kiinalainen prinsessa hiuksissaan. Ylittäisin reippaasti artikkelini sanarajan jos lähtisin niitä tässä kertomaan.

Silkki kulkeutui aluksi kankaina silkkitietä myöten Kiinasta Turkestaniin ja sieltä taas Konstantinopoliin. 536 jKr. mennessä Konstantinopolissa tunnettiin jo silkin viljely ja valmistus. Italia ja Espanja olivat Euroopan suuret silkkikeskukset keskiajalla. Varsinkin Venetsia, Milano, Firenze ja Genova olivat suuria silkkikaupunkeja keskiajan lopulla.

Silkkiä käyttivät vain varakkaimmat ihmiset hintansa vuoksi. Silkkiä kasvivärjättiin, mutta mustaa ei keskiajalla saatu aikaiseksi. Silkkiä käytettiin myös paljon kirjonnassa ja nauhakoristeissa.

Ominaisuudet

Silkillä on upea kiilto. Raakasilkillä (Bourette) on himmeä kiilto kun taas pestyllä silkillä on voimakas, lainehtiva kiilto. Se on kohtuullisen helposti värjättävä.

Silkki on kevyttä ja joustavaa ja se ei juurikaan rypisty vaan oikenee kuten villa. Se on iholle mukavan sileä ja pehmeä ja on kuumalla viileä ja kylmällä antaa lämpöä. Se imee myös kosteutta hyvin eikä kosteanakaan tunnu märältä. Silkki ei myöskään syty herkästi, joten se on paloturvallinen.

Auringonvalo ja hiki tuhoavat silkkiä, joten sitä ei ole syytä jättää aurinkoon pitkäksi aikaa tai jättää pesemättä. Se myös sähköistyy herkästi. Silkkiä kannattaakin pestä usein tai tuulettaa huolella. Sitä tulisi pestä varovaisesti neutraalilla PH pesuaineella eikä lingota tai rumpukuivata. Silittää sitä voi 150 asteessa kosteana.

Silkkiä ja sen ominaisuuksia jäljitellään paljon. Yleisimmät ovat asetaatti, triasetaatti, viskoosi, polyesteri ja erilaiset mikrokuidut. Näitä tekokuituja on useammin helpompi hoitaa kuin oikeaa silkkiä, mutta ne ovat usein hiostavia ja herkkiä syttymään ja sähköistymään.

Hamppu (CA) ja rami (Ra)

Hamppu on Aasiasta kotoisin, mutta se on Euroopassakin tunnettu jo keskiajalla.

Hamppu on jäykempi ja karkeampi kuin pellava, mutta muuten ominaisuuksiltaan pellavan kaltainen. Se hoidetaan myös pellavan tavoin.

Ramia on löydetty jo Egyptin muumioitten käärinliinoista 5 000 - 3 300 eKr. Se tunnettiin keskiajalla ja oli laajalle levinnyt Euroopassa. Nykyään Rami on noussut takaisin "muoti" -kankaisiin ja kuituihin ja sitä on helppo löytää kangaskaupoista. Yleensä Rami on sekoitettuna mm. silkkeihin (brokadit), pellavaan, puuvillaan tai viskoosiin.

Ominaisuuksiltaan Rami on jäykkä ja hieno kiiltoinen, värjäytyy helposti ja imee vettä huonosti. Sään kestävyydeltään se on mitä mainioin. Siksi sitä onkin käytetty esim. purjeissa. Hoidoltaan se on pellavan kaltainen.

Käsitteitä

Useimmille kankaan sidosten nimitykset saattavat olla vieraita, joten tässä hieman selvitystä siihenkin.

Toimikas - kankaan pinnassa näkyy viisto "raidoitus", mikä normaalisti kulkee alavasemmalta oikealle ylös. Vertaa farkkukankaan pinta.

Palttina - peruskankaan sidos. Se muistuttaa korinpohjaa. Vertaa esim. säkkikankaan rakenne.

Materiaalien lyhenteitä - pikaopas kaupassa selviytymiseen

Nämä ovat kaikki kansainvälisiä materiaalien (paitsi Pv on suomalainen puuvillan lyhenne) lyhenteitä ja niillä selviät kangaskaupassa ulkomaillakin. Enää ei tarvitse miettiä mitä kummaa sekin kangas on syönyt tai mitä tällä kerralla tuli ostettua.

Lähteet:

Irma Boncamper, Tekstiilioppi
Muotimaailma 2/98
...ja kasa nettisivuja, joita en muistanut ottaa ylös