Tulijuhla 2008

Eräsavu, Nyynäinen

Tasan vuosi oli hänen ylhäisyytensä  paroni Geraint MacNebin hallitsijan paikalle astumisesta ehtinyt kulua, kun Pyörrevirran kansa kokoontui tapansa mukaan viettämään syksyistä  Tulijuhlaa. Juhlapaikka oli monelle jo entuudestaan tuttu, ja jälleen kerran kirpeitä säitä uhmaavia juhlijoita majoittui paitsi itse päärakennuksessa, myös teltoissa ja talon pihalla olevassa kodassa. Itse en ainakaan kuullut, että ulkosalla olisi mitenkään erityisen viileä ollut, ja tätä oletusta tuki sekin, että tässä juhlassa väki tuntui ylipäätään viihtyvän varsin mainiosti seinien ulkopuolella. Itse juhlapaikan kuisti ja pihan pöydät tuoleineen olivat kovassa kulutuksessa, puhumattakaan sitten rosvopaistin paistokuopasta, jonka ympärillä tuntui vähintään joka toinen juhlija jossain vaiheessa paistin kypsymistä valvoneen.

Tätä juhlaa varten oli tapahtunut monen vuoden jälkeen muutoksia itse juhlasalin puolella. Nyt ei välttämättä koko suku tai huonekunta istunutkaan yhden ja saman pöydän ääressä, kun rälssijärjestykseen kiinnitettiin tavallista enemmän huomiota. Vaihtelu virkistää, niin myös tässäkin tapauksessa: pöytäseurana saattoi festuksella olla sellaisia ihmisiä, joiden kanssa ei ollut moneen vuoteen jutellut ja seurustellut kunnolla.

Perjantaina juhlaväki virittyi tunnelmaan leppoisassa tunnelmassa kuulumisten vaihdon merkeissä, ja iltapalaksi kannettiin keittiöstä kaksi isoa kattilallista sienikeittoa. Myös sauna lämpeni niille, jotka eivät malttaneet odottaa kylpemistä lauantaihin saakka. Lauantain puolella oltiinkin sitten aamupalan jälkeen jo tositoimissa, kun hänen ylhäisyytensä paronin julistama jousiammuntakilpailu pidettiin. Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun Birgitta af Rävenbacka pesi isot ja vahvemmat miehet kyseisessä lajissa. Mihin sitä Pyörrevirta joutuisikaan, ellei sen mailla asustaisi niin vahvoja jousiampujanaisia?

Hyvä on, myönnettäköön, äskeinen huomioni saattoi sortua liioittelun puolelle. Lauantaipäivänä  Sotanorsujen palkkasoturijoukko piti niin pitkään ja hartaasti taisteluharjoituksia ulkosalla, että jopa Kaartin jäsenet panivat merkille heidän varusteidensa ja taitojensa huomattavan korkean tason. Eikä harjoittelu suinkaan ollut ainoa, mistä Sotanorsuille saattoi tässä juhlassa nostaa hattua; he kun vastasivat myös koko tapahtuman valvomisesta istumalla ja seisomalla itse kukin vuorotellen vartiossa. Vartiointi-into oli jopa niin huomattava, että sellaistakin viatonta asiaa kuin astioiden pesua toimittaessa saattoi joutua Sotanorsujen toimesta pysäytetyksi! Eipä takuulla olisi edes hiiri päässyt vilahtamaan vartioston ohi ilman, että sitä olisi huomattu. Sen sijaan se, miksi satunnaiset, Sotanorsujen hyvin tuntemat ohikulkijatkin saattoivat joutua ajoittain joko kutituksen tai halaamisen kohteiksi, onkin sitten jo aivan toinen tarina!

Lauantaina ei keittiö  tarjonnut lounasta laisinkaan, sillä aamupalaa oli pidetty tarjolla pitkään vielä keskipäivän jälkeenkin. Naiset ja miehet pääsivät vuorotellen kylpemään ennen hovia, ja samalla, kun Lady Karin veti laulutyöpajaa uusien sanoitusten oppimisesta kiinnostuneille, kokoontuivat aatelisneuvoston jäsenet yhdessä paronin kanssa kotaan keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Tässä juhlassa tuli nykyinen aatelisneuvosto kypsään kahden vuoden ikään, ja kuten myöhemmin illalla hovissakin paronin kautta julistettiin, oli kuningas suuressa viisaudessaan päättänyt vapauttaa neuvoston tehtävistään. Jokainen kylä ja kaupunki saa nyt keskenään sopia alueelleen uuden edustajan seuraavaan neuvostoon, joka on talvella määrä asettaa toimintaan.

Hänen ylhäisyytensä  Geraint MacNebin paronillinen hovi pidettiin kolmessa eri osassa. Kaikkien vakituisten airueiden poissa ollessa pääsi juhlaa järjestämässä  ollut Auran kylän kaupungin Bartolomeo toimittamaan airuen virkaa, ja hyvin hän tehtävästään suoriutuikin. Hovissa esillä oli mitä moninaisempia asioita, kuten esimerkiksi jo edellä mainittu aatelisneuvoston uudelleen muodostaminen, Jalkarandan kylän väkiluvun lisääntyminen, käynnissä oleva sota Vitaaliveljiä vastaan, sekä luonnollisesti myös paronikunnan ansioituneiden muistaminen. Florencia, Margulf ja Birgitta saivat kaikesta avuliaisuudestaan paronin itsensä myöntämän kunnianosoituksen: festuksen aikana heille tarjoiltiin samoja herkkuja, mitä paroni itsekin seurueineen pöydässään söi. Juhlan toinen järjestäjä Diamanda puolestaan nostettiin lautamiehen arvoon, ja mitäpä olisi Tulijuhla ilman sitä kaikista korkeinta, kuninkaan taholta paronikuntaamme annettua arvonnostoa: Matilda de Navarre nostettiin rälssiin, ja näin hänestä tuli järjestyksessään 31. paronikunnassamme asuva aatelinen.

Hovin viimeinen osio oli varsin mielenkiintoista seurattavaa kaikille paikalla olleille. Hänen ylhäisyytensä oli ehtinyt kenties ottaa jo muutaman neuvoa antavan hörpyn liikaa, eikä hänellä kolmannen osion alussa pysynyt edes pää pystyssä, kun hovia pidettiin. Onneksi hänellä on niinkin pystyviä neuvonantajia kuin Lord Fremon ja Johannes Bremeniläinen. Neuvonantajien merkitys nousi suorastaan arvoon arvaamattomaan, kun arvon paroni hieman selvittyään (mutta edelleen huomattavassa tokkurassa) keksi ryhtyä säätämään lakeja. Meille läsnä olleille jäi vain aavistus siitä, mitä paroni oli itse asiassa ollut sanomassa, kun Lord Fremon onneksi jo tulkitsi hänen sanansa nopeasti selkokielellä, ja me saimme mielenrauhan. On se latina vaan semmoinen kieli, että ei sitä ihan aina ymmärrä edes lukutaitoinen kansalainen!

Festuspöytään kannettiin keittiöstä sienipiiraita, pekonipiiraita, kompostia (ei niin outoa kuin miltä kuulostaa, mutta tällaisen nimen oli tämä kasvisherkku vaan sattunut saamaan), loimulohta, kermaherneitä, hunajalanttua, juustomakaronia ja tietenkin myös sitä pitkään ja hartaasti vahdittua rosvopaistia. Jälkiruoka eli makea juustopiiras ei meinannut enää millään mahtua vatsaan, kun vyötä kiristi niin kovin. Onneksi reipas tanssiminen sulatti herkkuja osaltaan, ja tanssimisen jälkeen kelpaisikin sitten mennä kuistille pitkäksi toviksi haukkaamaan happea.

Kuistin tietämillä, aivan juhlasalin edessä, saatiin pimeän jo laskeuduttua nauttia Lord Ratharin tuliesityksestä, jota säestivät Lady Linniue ja Lady Karin soitollaan ja laulullaan. Tämä hetki oli lähestulkoon taianomainen, kun koko juhlaväki seurasi joko hiljaisuuden vallitessa tai musiikkia tömistelyllä säestäen, miten tulikeppi viuhui taidokkaasti Lord Ratharin otteessa. Ajantaju katosi kauas pois, eikä ajalla edes sinänsä ollut mitään merkitystä, sillä kenelläkään ei ollut kiire mihinkään, eikä mikään velvoittanut lopettamaan juhlimista kuin vasta myöhään yöllä.

Vivant Auran kylän kaupungin Bartolomeolle ja Diamandalle upeasti järjestetyistä juhlista, joita jokainen Pyörrevirran paronikunnan asukas oli takuulla pitkän kesän jälkeen jo innolla odottanut! Vivant myös juhlaa varten tehdyille uudistuksille ja Lady Annemarialle, jonka juhlan alussa ääneen lausumat ehdotukset ja ideat eivät vastahankaisuutta ansaitusti herättäneet. Näin kun jatketaan, on meillä pyörrevirtalaisilla edessämme vielä monet ikimuistoiset juhlat.

Vivant kaikille, jotka ylipäätään olivat paikalla, ja näin ollen mahdollistivat tunnelman!

kirjoitti ylös lokakuussa MVIII,

hänen ylhäisyytensä  paroni Geraint MacNebin oikein hyvästi hallitessa,

Lady Cecilia