Kaamoksen Karkotus 2004

 

Oli pilkkopimeää kun lähestyin juhlapaikkaa, mutta paikka löytyi helposti, olihan tien viereen laitettu roihu palamaan merkiksi tulijoille. Taloon astuessani minua tervehti salin puolelta iloinen miesjoukko. Kävi ilmi, että he olivat jo tiiman verran aikaisemmin aloittaneet maistelemaan jaloja juomia. Pirkanko tuomisia olisivat olleet..? He olivat ystävällisesti varanneet minulle pöytään paikan, johon laitoin syömävälineeni. Sen jälkeen, kun olin saanut tavarani aseteltua ja vaihdettua matkavaatteet pois, lähti osaa porukkaa saunaa lämmittämään. Aika kului rattoisasti takkatulen loisteessa ja saliin palattiin parahiksi kuulemaan ehtoisten emäntien lupaukset mahtavasta juhlasta ja ilmoitukset erilaisten kilpailujen ajankohdista.

Sitten lähdin saunomaan. Saunalla oli aivan mahtava takkahuone ja tilat olivat ylelliset saunankin puolella. Pesuhuonetta ei kuitenkaan saanut lämmitettyä ja tämä aiheutti oudon ilmiön saunan ja pukuhuoneen ollessa lämpimiä: pesuhuone täyttyi lattiasta kattoon paksulla usvalla. Peseytyminen olikin jännittävää; ..Missä se pata oli? Ai, anteeksi, en huomannut Teitä! Kukas Te olette? Mikäs näistä oli minun pesuveteni?

Kylmä tila pukuhuoneen ja saunan välillä aiheutti myös tahattomia henkäyksiä sinne sisään tullessa.  Jotkut olivat niin rohkeita, että kävivät lumessa pyörähtelemässä useammankin kerran löylynheiton välissä. Kovin he yrittivät minuunkin tartuttaa tuollaista hulluutta, mutta katsoin olevani jo tarpeeksi raihnainen, jotta itse aiheutettu hengenahdistus olisi tuntunut järkevältä. Saunottuani istuin takkatulen loimussa silmät lupsuen, kunnes päätin viisaammaksi lähteä nukkumaan. Kävellessäni talolle päin kuulin kauhukseni susien ulvontaa. Sydämeni jätti muutaman lyönnin väliin ja alkoi sitten laukata hullun lailla. Ehdin jo ajatella surkeaa loppuani susien syötävänä, mutta onneksi kyse oli kuitenkin vain muutamasta ihmisestä, jotka kirkkaana loistava kuu innoitti näin ulvomaan. Kaikkien riemuksi lähitalojen koirat yhtyivät ulvontaan.

Seuraava aamu valkeni pilvisenä ja kylmänä. Heräsin melkein ensimmäisten joukossa ja syötyäni hieman eväitä pahimpaan nälkään, päätin mennä takaisin peiton alle. Sen takia myöhästyinkin varsinaiselta aamiaiselta sen verran, että puuro jo oli loppunut. Mutta koska olin ehtinyt jo kertaalleen syödä, minulle riitti vallan mainiosti leipä ja yrttijuoma.

Päivällä lähti muutama mies kantamaan vettä avannosta saunalle. Melko pian sen jälkeen lähdin minäkin auttamaan puun kannossa ja eipä aikaakaan kun olin saanut seuraa. Neljän ihmisen voimin ei mennyt kauaakaan kun sekä saunan tilojen että takan vierustan puutelineet olivat täynnä. Sauna lämpeni mukavasti pari tiimaa ennen hovia, joten kaikki halukkaat ehtivät käymään pesulla ennen parhaimpiinsa sonnustautumista. Aika suhina

siellä saunalla kuitenkin kävi. Minä lähdin talolle hakemaan jotakuta, joka saisi minun hiukseni vääntymään kauniimpaan muotoon kuin pelkästään hapsottavalle letille. Onnekseni löysinkin ihanan naisihmisen joka teki taikoja hiusteni kanssa. Sain monia ihailevia kommentteja osakseni istuessani salin lattialla kampaajani jalkojen juuressa. Aloimme olla loppujen lopuksi jo hieman tiellä, kun salia laitettiin kuntoon hovia varten. Ehdimme kuitenkin juuri pois jaloista.

Hovin alkaessa eteen kutsuttiin ensimmäiseksi Jarl-Erik, joka luovutti paronikautensa aikana kertyneet asiakirjat uudelle Paronille. Tämän jälkeen Paroni lausui tiedoksi, että alueiden censukset pitää toimittaa Walon Juhlaan. Aikaisemmin päivällä oli pidetty taidekilpailu pukujen osalta ja tämän kilpailun voittaja Ann-Maria Aschan kutsuttiin saamaan palkintonsa. Toinen kilpailu, joka oli pidetty päivällä, oli jousiammuntakilpailu. Tämän kilvan oli voittanut Rathar, joka seuraavaksi kutsuttiin hovin eteen.

Tämän jälkeen oli minun vuoroni esittää asiani Paroniparille. Vanajan kylämme mylly oli hajotettu perustuksia myöten, samoin myllärini surmattu. Myllytilalta oli tuhoutunut myös eläinsuoja. Jostain kumman syystä viereisen maatilan asuinrakennuskin oli palanut. Olin jo ajatellutkin myllärin vaihtoa, olihan hän osoittanut olevansa kiero ja ilkeämielinen mies, joten en vaatinut korvauksia mylläristä, myllystä kylläkin. Olin kovin huolissani ja halusin syylliset esiin. Omien tiedustelujeni mukaan oli lähistöllä havaittu outoja, ilmeisesti ulkomaalaista alkuperää olevia miehiä. Saatuani asian esitettyä, nousi Paronin kasvoille miettiväinen ilme ja hän kutsui eteen Sotanorsujen edustajat komentaja Heinrichin ja kersantti Ratharin. Kävi ilmi, että he juuri olivat ajaneet takaa pahamaineista rosvoa, jonka päästä oli luvattu kultapalkkio. Tätä rosvoa jahdatessaan he olivat päätyneet kylämme myllylle aikomuksenaan kysellä, onko tällaista rosvoa näkynyt näillä main. He tarttuivat aseisiin huomatessaan myllärin pihassa outoja hevosia, joissa oli saraseenivarusteet. Tästä seurasi loppujen lopuksi verilöyly edellä mainitun rosvon ja tämän apureiden kanssa, jonka tuoksinassa myllyyn joutui tulta. Siitä miten tämä oli tapahtunut, ei oikein päästy yksimielisyyteen. Seurauksena kuitenkin oli, että myllyssämme ollut jauhopöly räjähti. Tuloksena täystuho ja kuollut mylläri. Seuranneessa sekasorrossa pääsi karkuun tämä kaikkein tavoittelema pahamaineinen rosvokin, mikä näytti aiheuttavan Paronille suurta ihmetystä. Sotanorsujen luvattua korvata myllymme, paroni antoi heidän kuitenkin poistua.

Kansan rauhoituttua Paronitar julisti kirjakäärön maalauskilpailun, joka olisi tapahtuva Walon Juhlassa. Kansamme keskuudessa on paljon hyviä kirjakäärötaitajia, joten jään mielenkiinnolla odottamaan Walon Juhlaa.

Enempää en ehtinytkään ajatella, kun Pirkka kutsuttiin eteen. Hän ilmoitti toimivansa Ilmari Vullenpojan puhemiehenä ja tarkoituksena olisi ollut tehdä naimakauppaa Vanajan kylän Lauretasta. Seuraavaksi siis kutsuttiin eteen vielä Ilmari, holhoojani Jarl-Erik ja minä. Tunsin kuinka poskeni alkoivat punertaa, kun kansan keskuudessa alkoi kuulua supinaa. Kauppaa käytiin ja oloni alkoi jo tuntua hieman tukalalta. Sulhasmies nimittäin pyysi jos jonkinlaisia kauppaoikeuksia, jotta olisi minut huolinut. Asiaa ei tällä kertaa saatu hovin edessä loppuun asti puiduksi, mutta lupa naimakaupoille kuitenkin Paronilta heltisi. Kunhan saadaan kaikista kaupoista sovittua…

Hieman sekavissa tunnelmissa istuin paikalleni, kun eteen kutsuttiin jälleen Jarl-Erik. Hän oli käynyt Paronin kanssa kirjeenvaihtoa uudesta suojatistaan. Kun nyt oli päässyt eroon edellisestä... Uusi suojatti tuotiin näytille ja varsin kaunis neito olikin.

Ja jo kävi kansan keskuudessa naurunväre, kun seuraavana eteen kutsuttiin, taas kerran, Jarl-Erik. Tällä kertaa aiheena oli ansiot taistelutoiminnassa, jonka merkiksi Jarl-Erik sai Paroniparilta vyöviirin.

Nyt kutsuttiin eteen Tuliwirran pitäjän vouti Celestinus, joka itse asiassa toimi Paronin pyynnöstä tällä kertaa hovin airueena. Vouti toi Tuliwirran pitäjän säädökset hyväksyttäväksi. Paroni tutkaili hetken kirjakääröä ja totesi sen olevan sellainen kuin oli aikaisemmin ollut puhetta. Tähän yhtyi myös Paronitar silmäiltyään hänkin kääröä. Joten hyväksymiselle ei ollut mitään estettä. Tuliwirran pitäjän vouti kumarsi ja pyysi luvan antaa määräyksensä pitäjäläisille. Lupa myönnettiin ja määräykset annettiin.

Sitten kutsu kävi Auran kylän Katariinalle. Hän julisti seinävaatekisan, joka tultaisiin käymään Tulijuhlassa. Paroniparikin ihasteli Auran kylän kauniita seinävaatteita, jotka oli saatu juhlapaikalle lainaan. Ja kauniita ne olivatkin, täytyy se minunkin kateelisena myöntää. Hyväksyvä hyminä aaltoili kansan keskuudessa.

Leskirouva Katariina ei edes ennättänyt kunnolla istumaan, kun hänet jo toistamiseen kutsuttiin Paroniparin eteen. Tällä kertaa hänelle myönnettiin aatelisarvo ja siitä merkiksi hän sai kultaisen tupsun, joka kiinnitetään Lautamiesviirin kärkeen. Hän sai myös luvan käyttää metallista pantaa.

Seuraavaksi Paroni piti puheen siitä, kuinka hän on katsonut aiheelliseksi perustaa Asemestarien Sinettikillan, jonka ensimmäiseksi Suurmestariksi nimitettiin Jarl-Erik! Tämä mies oli kyllä saanut tämän hovin aikana notkistaa polviaan useammin kuin kerran. Se ei taida olla ihan yksinkertaista kaikki ne varusteet päällä.

Leonillan suureksi yllätykseksi myös hänet kutsuttiin eteen. Paronipari oli havainnut hänet erinomaiseksi kirjakääröntaitajaksi ja tunnustukseksi hänelle annettiin Taiteiden vyöviiri.

Kohahdus kävi kansan riveissä, kun eteen kutsuttiin Peter Schneck. Hän polvistui nöyrästi Paroniparin eteen ja olin havaitsevani Paronin kasvoilla oudon ilmeen. Saatuaan luvan Paronilta, Peter kannatti hovin eteen kohtalaisen kokoisen arkun. Tämä arkku oli hänen lahjansa Paronille hyvitykseksi edellisestä lahjasta (me kaikki muistamme eunukin puistattavan aarteen..). Paroni hieman epäili Peterin taas ryöstäneen jonkun luostarin, mutta Peter vakuutti ettei näin ollut tapahtunut. Hän oli ryöstänyt arkun itselleen rosvojoukolta, jonka oli yhyttänyt väärän paavin mailta. Vastarintaa ei kuulemma ollut pahemmin esiintynyt. Paroni kysyi mietteliäästi, kuinka monta miestä oli rosvojoukossa ollut. Peterin ilmoittaessa lukumäärän olleen viisitoista, Paroni nojautui eteenpäin ja ilmoitti haluavansa katsoa arkkua hieman tarkemmin. Nähtyään arkunkannen sisäpuolessa olevan merkin, Paroni pudisti epätoivoissaan päätään. Peter oli ryöstänyt Paronin arkun, joka oli ollut matkalla Roomaan hyvitykseksi Peterin edellisestä toilailusta luostarissa! Arkkua oli ollut saattamassa viisitoista miestä Paronin valiojoukoista. Peter yritti puolustautua sillä, ettei miehillä ollut mitään tunnuksia, joista heidät olisi voinut tunnistaa Paronin miehiksi. Paronin ääni alkoi jo lähestyä epätoivoa hänen selostaessaan, että totta kai hänen miehensä olivat riisuneet tunnukset tullessaan väärän paavin maille. Hehän olivat menossa Roomaan, sen oikean paavin pakeille. Eteen jo kutsuttiin Sotanorsuista Heinrich ja Rathar selostamaan asian paikkansapitävyyttä. Kovasti tuohtunut Paroni melkein jo mestautti Peterin, mutta sitten hän mietti seikkaa, joka näytti vasta juolahtaneen hänen mieleensä. Otsa mietteliäässä rypyssä Paroni kysyi, kuinka monta miestä Peterillä oikein oli ollut. Peter viittasi kahteen Sotanorsuun vastaten, että heitä oli ollut noin nelisenkymmentä ja sitten ihan omaa sotaväkeä sataviisikymmentä. Viimeksi mainitut olivat leiriytyneet viereiseen kylään kukkulan taakse. Tässä vaiheessa Paronin kasvot olivat ilmeettömät ja hän nielaisi heikosti. Lopputuloksena oli, että Peter sai lähteä pää omilla hartioilla keikkuen. Sillä ehdolla tosin, että pysyy kotitilallaan eikä lähde tekemään enää lisää tyhmyyksiä. Sotanorsuille annettiin tehtäväksi ilmoittaa Paronille, mikäli Peter liikkuisi tilalta mihinkään. Ja maksettavaksi niiden viidentoista sotamiehen omaisille verirahat. Peter lupasi auliisti maksaa kaikki kulut mitä Sotanorsuista oli aiheutunut. Tämän jälkeen selvästi voipunut Paroni käski kolmikon pois.

Hovi kuulutettiin päättyneeksi ja Paronipari poistui salista.

Jään mielenkiinnolla seuraamaan mitä tapahtuu Vanajan kylän myllyn suhteen.. Kun kerran Peter Schneck oli niin hövelisti luvannut Sotanorsujen kulut kattaa.

Sitten raivattiin penkit takaisin pöytien vierustoille ja alettiin odottamaan juhla-ateriaa. Eikä sitä onneksi kauaa tarvinnut odottaakaan. Alkukeitto oli maittava alku erinomaiselle festusaterialle. Nautin siitä paljon, kuin myös siitä ettei itseään tarvinnut tunkea liian täyteen. Jokaista ruokaa sai maistaa kunnolla, eikä ollut pelkoa siitä, että viimeiset ruokalajit jäisivät syömättä ähkyn takia. Kattauksia oli neljä, joten minäkin sain mahtumaan itseeni vielä jälkiruokaa! Erinomaista! Maljojahan nosteltiin tavalliseen tapaan, mutta mielenkiintoisin oli se sympatiamalja, joka nostettiin viereisessä kylässä majaileville sadalleviidellekymmenelle miehelle. He kun kärsivät kuuleman mukaan ankarista vatsanväänteistä… Myöhemmin illalla pöydissä kiersi huhu, että kylän kaivosta olisi löytynyt valkoisia liljoja…

Festuksen jälkeen jäi aikaa seurustella ja jotkut meistä lähtivät saunaa lämmittämään. Saunan vihdoin lämmettyä ja saunottuani siellä kahdesti (!), istuin taas takan lämmössä juttelemassa. Tällä kertaa torkahdin, ennen kuin älysin kömpiä talolle nukkumaan. Matkalla iski ankara vilutus ja tärisin vuoteessakin vaikka olin vetänyt muutoin niin lämpimän peittoni niskaani. Onneksi minut käärittiin peiton sisään paremmin ja samassa nukahdin kuin saunalyhty. Jossain vaiheessa aikaista aamua heräsin siihen, että vierussängyn miespuolinen henkilö kuorsasi erittäin.. voimakkaasti. Yritin siinä häntä tökkiä, mutta hän oli niin sikeässä unessa, että tämä oli tuhoon tuomittu ajatus. Niinpä tartuin tuumasta toimeen ja käänsin hänet kyljelleen. Keinosta, millä sain itseäni kaksi kertaa isomman miehen kääntymään kyljelleen, en kerro…

Nousin ylös kuultuani vaimeaa kolinaa merkiksi siitä, että muitakin ihmisiä oli ylhäällä. Syötyäni aamupalaa alkoivat kaikki jo olla hereillä. Vähitellen alkoivat ihmiset kerätä astioitaan ja siistimään eilisen jäljiltä pöytää. Minäkin keräsin likaiset astiani ja lähdin keittiöön. Ovella epäröin hetken, sillä olimmehan saaneet ankaran kiellon olla lähestymättä keittiötä edellisen päivän aikana. Kurkistin varovasti ovesta ja näin edessäni putipuhtaan keittiön, jossa jo oli tiskaaja. Koska joku muukin oli uskaltautunut uhmaamaan kieltoa, työnnyin minäkin ovesta. Hämmästelin suuresti sitä, ettei yhdelläkään pöydällä ollut likaista kulhokasaa merkkinä siitä, että täällä olisi eilen illalla ollut täysi tohina päällä festusateriaa valmistettaessa. Pesin nopeasti likaiset astiani, jotten olisi pilannut tätä siisteyden tunnelmaa. Saliin palattuani aloin minäkin keräämään tavaroitani kasaan yrittäen syöttää lähellä oleville ihmisille makkaranpaloja ja pähkinöitä. En halunnut kuljettaa niitä enää kotiinkaan.

Sain omaisuuteni kasattua yllättävän nopeasti, vaikka taas kerran vannoin etten enää raahaisi näin paljoa tavaraa ensi juhlaan. Täytyy myöntää, että minussa on taipumusta ottaa tavaraa mukaan ”ihan varmuuden vuoksi”. Koskaan en taida olla näitä varmuuden vuoksi otettuja tavaroita tarvinnut. Ensi juhlaa varten täytyy harjoitella.

 

--- Lauretta of Palatine ---