Tulijuhla 25.9.1999 Mankkaan Makasiinilla, Espoossa
"On aika sadonkorjuumme,
on aika omenain.
Sen vuoksi syömme,
runsautta juhlistain.
Ovat kesäpäivät kypsyttäneet,
sadon mehukkaaksi.
Syksyn ilta tuulellaan,
pudottanut poimittavaksi.
Tuulen kuljetettavaksi,
syksyn lehtien mukana.
Lähetän kutsun kuultavaksi,
runsaan omenasadon juhlasta.
Tulen kajo kauaksi julistakoon,
pitojemme lämmintä tunnelmaa.
Sen loimu kutsukoon,
ystävät mukaan läheltä ja kaukaa."
Serafina de Castillon
Kuului kutsuni yli maan toivottaen jokaisen tervetulleeksi runsaan sadon juhlaan. Olimme
siirtäneet pöydät pitkiksi riveiksi, jotta kaikki mahtuisivat istumaan. Moni matkasi
pitkänkin matkan saapuakseen paikalle. Tuli pihalle vankkuri jos toinenkin ja nauru
raikasi jo kivitalon seinien läpi sisälle asti.
Illan hämärtyessä sytytettiin tulet ja niiden kajo valaisi koko hämyisen salin. Ja
ulkosoihdut leimusivat niin, että jo kauempaakin tieltä tiesi minne tulla. Herra
Celestinus oli palvelijani Sofian avustuksella koristellut juhlatilan lyhdyin, omenin ja
syksyn värikkäin lehdin. Komeili seinällä muutama Louhenkajon vaakunalippukin. Ruuan
tuoksu ja neljän naisen keittiössä tohotus toivotti vieraat tervetulleeksi tapahtumaan.
Kävi puhe ja porina kun väki kokoontui juhlatilaamme ja nopeasti löysi jokainen
istumapaikan. Kauan kaivattuja ystäviä oli mukava nähdä ja uusiakin naamoja oli
kyläämme ilmestynyt. Kesän aikana oli totisesti jokainen saanut paljon aikaiseksi. Oli
näytillä uusia käsitöitä ja kertoilivat seppämme uudenlaisista kokeiluistaan.
Muutama oli tuonut mukanaan soittimiakin.
Vaikka juhlaa ennen olimme odottaneet eniten ystäviemme tapaamista, alkoi nälkä viedä
voiton ja pian neidot jo tarjoilivatkin einettä ja juomaa pöytiin. Koitti lähes hetki
hiljainen kun nälkäinen kansa syöksyi kuppostensa kimppuun. Ja parvelle kokoontui kuoro
laulamamaan. Arvoisa herra Pirkka oli tuonut mukanaan maankuulua perheensä omalla
salaisella reseptillä valmistettua simaa sekä oivaa tummaa oluttaan. Joku oli myös
tuonut pöytään ranskanliljan kuvin koristeltua voita ja se herätti kummastusta
joissakin juhlijoissa.
Celestinus odotti viestinsä kanssa kunnes suurin nälkä oli tyydytetty kunnes pyysi
kuuluvan äänen omaavaa, arvostettua neito Merimieltä, kertomaan kansalle suuren
uutisen. Aiemminkin keskustelun aiheena ollut "pieni" ja pippurinen Paroni
Alfred von Edelwald oli laittanut merkille kylämme väkimäärän lisääntymisen ja
näinollen katsoi meidän olevan läänin kokoinen. Oli lähettänyt käskykirjeen, jossa
määräsi meidät valitsemaan itsellemme hallitsijoiksemme Lääninherran huolehtimaan
taistelupuolestamme sekä Priorin huolehtimaan taiteellisesta ja tieteellisestä
puolestamme.
Ruokailun jatkuessa Merimieli keräsi nimiä asemiin haluavilta sekä muiden ehdotuksia
niihin sopivista henkilöistä ja pian jo pidettiin äänestys. Kolme ehdokasta oli
asettunut Lääninherran virkaan sekä kolme Priorin virkaan. Lääninherraksi kansa
äänesti Celestinuksen ja hän ottikin viran ilolla ja vastaan. Priorikseen he valitsivat
minut ja vakuutin hoitavani virkaa parhaan kykyni mukaan ja kantavani vastuutani
kunnialla. Arvoimme Celestinuksen valtakaudeksi yhden- ja minun valtakaudekseni
puolitoista vuotta.
Oli siis aloitettava kirjaaminen rälssikirjaan, olihan nyt sitten Pyörrevirran
läänillä, Louhenkajon kuningaskunnassa, viralliset hallitsijat. Yhdessä me
Celestinuksen kanssa valitsimme itsellemme ensimmäiset Lautamiehet, jotka tulevat
toimimaan meidän neuvonantajinamme ja heidät lisättiin rälssikirjaan meidän
jälkeemme. Lautamiehiksemme nimesimme Elisabetin, Erikin, Kanervan ja Leonillan. Ja
tarvittiinhan läänille tietenkin airutkin! Ja kukas muukaan siihen olisi sopinut
paremmin kuin Merimieli, olihan hän hoitanut illan kuulutettavat asiat siihenkin asti.
Sitten sima virtasi ja vatsansa jo täyttänyt juhlaväki yritti saada päätökseen
kahdentoista ruokalajin feastin ennenkuin alettaisiin tanssimaan. Kauniin nuoren neidon
pukukin ratkeili, mutta eipä se häntä tuntunut vaivaavan. Kanerva kertoili mystisiä
tarinoita hengistä ja muista luonnonhengistä viihdyttäen ruokailevaa kuulijakuntaansa
ansiokkaasti ja uusi airueemme keräsi papereihinsa paikallaolijoiden nimiä touhukkaasti.
Sitten Ulfrun alkoi soittamaan hurlygurlyaan ja neidot alkoivat tanssia haastaen soittajan
Maltanbrundleen. Oli siinä talon perustukset vaarassa kun tanssin hurja kieputus ajoi
neidon sun toisenkin tolppia ja pöytiä päin kun he yrittivät voittaa jaloillaan
soittajan näppärät sormet. Sitten Leonilla alkoi laulaa ja kirkkaalla äänellään
hiljensi ihmiset kuuntelemaan surullista laulua jollain kaukaisella kielellä laulettuna.
Melkein tuntui kuin olisi toiseen paikkaan siirtynyt kun sitä kuunteli, kuin se olisi
kaikuna laskeutunut seiniltä ja katosta joka puolelle valkoisena verhona.
Oli ulkotulemme kai ilkeästi käynyt jonkun metsänhengen kimppuun kun hän oli lyhdyn
maahan kukistanut ja saanut jopa sen tainnutettua siihen kun alkoi sen päälle
jätöksiään laskea. Oli Lääninherramme Celestinus siihen sitten paikalle juuri
silloin osunut ja kysynyt hämmästyneenä rönttöiseltä olennolta, ettäkö oliko lyhty
hänelle pahhaa käynyt tekemään. Olento oli vastannut siihen jotakin korisevaa ja
söpikökinöinyt jotakin käsittämätöntä ilmeisesti jollakin metsähiisien kielellä
ja sitten kadonnut housujaan nostellen metsähän.
Juhlat jatkuivat ja välillä taas tanssittiin. Tunnelma oli huipussaan. Vaikka ulkona oli
pimeää, oli huoneemme lähes täysin valoisa kun siellä oli niin paljon kynttilöitä.
Syksyn pimeys tuntui väistyneen kokonaan pois eikä kukaan varmasti muistanutkaan
arkipäivän huolia. Oli olemassa vain se hetki ja se ilta ja kaikki ne ihanat ystävät,
joista meidän läänimme oli nyt muodostumassa.
Tulin keittiöstä salin puolelle pidellen hihani kätköissä omenaa, johon olin
tökkinyt pystyyn neilikoita. Ojensin sen ensimmäiselle tapaamalleni herralle, joka
sattui olemaan Erik. Silloin nousi riemu ja huuto neitojen keskuudessa: "Kielletty
hedelmä!". Erik jatkoi hedelmän kulkua syötyään siitä neilikan ja etsi sopivaa
uhriaan kun Leonilla sattui olemaan sopivasti nojailemassa läheiseen tolppaan. Tomerana
lähti sitten neidon luokse, mutta Erikiä odottikin yllätys; Leonillallakin oli
vaatteisiinsa piilotettuna Cloven fruit. Ja sittenhän niitä oli Erikillä kaksin
kappalein. Illan mittaan hedelmät kiersivät varmasti koko porukan läpi. Ja täytyy kai
sitä myöntää; pilkka osui omaan nilkkaan -kummatkin päätyivät minulle.
Soitto soi sinä iltana myöhään yöhön ja nauru sekä puheensorina kaikui kivitalon
seinillä. Tulenloimussa oli mukava kuunnella ja aistia tyytyväistä tunnelmaa. Yön
pimeimmillä tunneilla alkoivat kynttilät sammua kertoen meille juhlan alkavan
päättyä. Perheellisten poistuttua alkoi jo muutakin juhlaväkeä väsyttää ja
hiljalleen väki siirtyili vankkureihinsa kiitellen ja hymyillen. Jäljelle jäikin
lopulta vain muutama savuava kynttilänpätkä, kaksi puoliksi syötyä omenaa, hiljainen
yö ja paronin sinetöimä skrolli. Sekä paljon hyvää mieltä.
Serafina de Castillon
ladyserafina[ät]hotmail.com
