Hovi Tulijuhlassa 2009

Se olisi voinut olla mikä  tahansa Pyörrevirran paronikunnassa järjestetyistä hoveista: tuskin kukaan aavisti, mitä tuleman piti, kun hänen ylhäisyytensä paroni Geraint pyysi hovin aluksi tavalliseen tapaan saada kaikkien kylien edustajilta ajantasalla olevat väestönlaskennat. Censukset luovutettiin kylänvanhimpien ja pormestareiden toimesta.

Myös seuraavat uutiset olivat vain ja ainoastaan hyviä: hovin eteen kutsuttiin Mikael Pyörrevirtalainen, joka ilmoitti, että sota Vitaaliveljiä vastaan oli päättynyt voittoon. Mikäpä sen parempaa! Hoviin kokoontunut kansa oli jo valmiiksi juhlatuulella, ja Bibiana Magnusdottir, joka seuraavaksi kutsuttiin saamaan hyvin ansaittu lautamiesarvo, sai myrskyisät suosionosoitukset.

Vieläkään ei ilmassa ollut merkkejä mistään tavanomaisesta poikkeavasta: sen sijaan paroni oli hyvin kiinnostunut Vanajan kylän uudesta veronmaksajasta. Hovin eteen kutsuttiin Matilda, joka selitti, että uusi syntynyt veronmaksaja oli hänen poikansa Wilhelmin esikoinen. Wilhelm itsekin kutsuttiin hovin eteen vahvistamaan tämä tieto. Mutta mitenkäs nyt niin, että Wilhelmillä oli jo jälkeläinen, vaikka aviosäädyssä ei mies vielä ollutkaan? Tähän kummasteluun Wilhelm vastasi kertomalla, että kuulutukset oli jo haettu, ja hänen ja Thereisan hääpäivä päätetty. Tätäpä ei ollut Maltida vielä ennen hovia tiennytkään! Myöhemmin talvella juhlittiin Vanajan kylässä riemukkaasti häitä, mutta se onkin jo toinen tarina.

Seuraavaksi kiltojen joukkoon tuli uusi tulokas, kun Birgitta af Rävenbacka ilmoitti Värjäreiden killan perustamisesta. Sinettikilta saman aihepiirin tiimoilta on nimeltään Pyhän Lydian sinettikilta, eli värjäreistä ansioituneimmat ja innokkaimmat nostetaan tähän kiltaan.

Juhlan aiheille ei tuntunut tulevan loppua: Aurankylän kaupunkia vaivannut metsärosvo-ongelma ilmoitettiin hoidetuksi, ja kunniaa annettiin kaikille mukana olleille, kuten Knutille. Rälssiin nostettiin ansaitusti ensin John de Ryes ja heti perään myös Bartolomeo Bonifatti, vivant! Johanna Heikintyttärelle myönnettiin niin ikään hänen pyytämänsä audienssi. Johanna oli viime aikoina matkustellut paljon ja ollut senkin takia kauan pois Pyörrevirrasta. Nyt hän halusi palattuaan antaa paronille lahjan, pienen puuhevosen.

Sitten lopulta se tapahtui: Pyörrevirtaa lopullisesti muuttanut tapahtumien ketju sai alkunsa. Hovin eteen kutsuttiin sotanorsujen edustajat Knut ja Annemaria. Ensin ihmeteltiin, miksei kapteeni Rathar ollut paikalla edustajana, ja syyksi esitettiin hiljattain tapahtunut perheenlisäys (taas lisää veronmaksajia, joista en ole aiemmin tiennyt, totesi tähän paroni). Sotanorsujen varsinainen asia ei kuitenkaan ollut veronmaksajien lisäys vaan se, että nyt, kun sota Saarenmaalla oli ohi, oli aika maksaa heille asianmukaiset palkkiot. Palkkavaateet johtivat hyvin nopeasti kinaan paronin taloudellisen neuvonantajan eli Fremonin kanssa. Fremon keksi toinen toistaan parempia syitä sille, miksei hän voinut maksaa sotanorsujen palkkiota samantien, kun taas kaikista muista alkoi kuulostaa siltä, ettei Fremon suostu maksamaan yksinkertaisesti siksi, että häneltä ovat maksuvälineet lopussa. Kinan jatkuessa Fremon alkoi lopulta syyttää hengellistä neuvonantajaa Johannesta siitä, että paronikunnan varat ovat juuri nyt kovin vähissä (tai noh, olemattomat): Johannes on rakennuttanut niillä ties mitä kirkkoa ja katedraalia. Kina siirtyi Fremonin ja Johanneksen välille näiden syytellessä toisiaan, kunnes paroni komensi molemmat kaartin pidätettäväksi. Jo nyt on kumma, kun neuvonantajat onnistuvat noin vaan hukkaamaan paronikunnan varat! (Ei niitä ole hukattu, ne on vaan sijoitettu hyvin, yritti Fremon vielä selittää). Tässä vaiheessa tekosyitä ei kuitenkaan uskonut enää kukaan ja oli selvää, että kaikki paronikunnan varat oli hassattu (tai epämääräisesti sijoitettu) ties minne.

Kaartin vangittua Fremonin ja Johanneksen huudeltiin pyöveliä paikalle. Johan Eiriksson saapui hovin eteen esittelemään väkijoukolle kaikkia mahtavia vempaimia, joita hän voisi Fremoniin ja Johannekseen soveltaa. Kansa ihmetteli sekä kauhistuneena että ihastuneena. Paroni keksi ehdottaa lurjusten keittämistä, ja lady Elisabetin renki Marculf kantoi hovin eteen ainakin kolme erikokoista pataa: valitettavasti syytetyt eivät mahtuneet niistä yhteenkään, joten seuraava ajatus oli katkaista päät. Tässä vaiheessa Fremon nosti äläkän siitä, että aatelismiehenä hänen on saatava teloitus vähintään miekalla. Hänen kaulaansa ei millään kirveellä katkaista! Kansan jo vaatiessa raivoisasti toimintaa aiheutui sekamelska, joka äkkiä keskeytyi, kun lord Celestinus saapui salin ovelle vaatimaan välitöntä audienssia.

Aluksi ovella seissyt kaartilainen ei päästänyt Celestinusta pidemmälle, mutta Celestinuksen jatkaessa itsepintaista vaatimista meni airut lopulta kaaoksen keskeltä ovelle katsomaan, mistä on kyse. Celestinuksen viesti sai airuen lopettamaan häslingin lyhyeen: nyt oli suuria, raskaita uutisia kerrottavana. Kaikelle kansalle luettiin tiedonanto kuningas Henricuksen kuolemasta, ja uusi sekasorto oli vallata juhlatilan. Valtakunta oli ilman hallitsijaa! Paroni yritti parhaansa mukaan tyynnytellä kansaa: ei ollut mitään hätää, hän kyllä piti asiat hallinnassa paronikunnan sisällä. Valitettavasti paronin tyynnyttelyt kaikuivat kuuroille korville airueiden muistuttaessa siitä, mikä tilanne todellisuudessa oli. ”Kyllähän meillä on yllin kyllin ruokaa, aitatkin viljaa pullollaan!” sanoi paroni. ”Rotat”, mutisivat tähän vastaukseksi airueet. ”Mutta onhan meillä paronikunnassa varoja ja arvoesineitä!” protestoi paroni: kyllä sitä uutta ravintoa saataisiin. ”Merirosvot”, muistuttivat airueet. ”Ei Herran kansa jää suojaamatta”, paroni levitti uskoa korkeamman voiman huolenpidosta. ”Kirkot rakentamatta”, muistutti airut. ”No olkoon sitten, meistä huolehtikoon oma puolustuksemme!” alkoi paroni jo tuskastua. ”Soturit palkatta,” kuiskasivat airueet. ”Myllytkin palaneet…  Fremon… Sotanorsut…” Joka ikiseen tyynnyttelevään lauseeseen sai paroni vastaukseksi synkän muistutuksen asioiden todellisesta tilasta, ja tämä oli paronille liikaa. Lopulta paroni nousi seisomaan, antoi kruununsa airueiden käsiin ja luikki pois valtaistuimeltaan. Hetkessä oli Pyörrevirta jäänyt vaille hallitsijaa.

Hovin jäätyä näin kesken piti aatelisneuvosto tapahtumien tiimoilta lyhyen hätäkokouksen. Neuvosto valitsi airut Dunlangin väliaikaiseksi käskynhaltijaksi, kunnes uusi hallitsija löydettäisiin. Johanneksen ja Fremonin omaisuus määrättiin pantattavaksi, ja Johannes luovutettiin Sotanorsuille pantiksi, kunnes palkka-asiaan saataisiin selvyys. Fremon, joka oli paitsi Sotanorsujen jäsen, myös aatelisneuvostossa, pääsi tässä vaiheessa kuin koira veräjästä… tai, tilanteeseen sopivampaa ilmaisua käyttääkseni, kuin rotta aitasta.

Kuningas on kuollut! Kauan eläköön kuningas!
 

kirjoitti ylös helmikuussa MMX,

ei enää paronin hallitessa mutta suuresti kunnioitetun käskynhaltija Dunlang mac Tomasin alaisuudessa,

Lady Cecilia