Majatalo Cariuwa Cani 2007

 Lärkansin partiomaja,
 Espoo

Perjantaina kiertelivät vankkurimme Linnakosken teillä sen verran pitkään (ja käytiinpä siinä vielä markkinoilla ostamassa hieman matkaevästäkin) että saavuimme majatalo Cariuwan Canin luokse vasta illan pimeydessä. Pakkanen pisti parastaan, mutta onneksi kunnon matkavaatetus - alkaen villamekosta ja päätyen liripipeen ja vuorelliseen viittaan - takasi sen, ettei kylmä päässyt puremaan kovinkaan pahasti. Itse asiassa, kun olimme Magnuksen ja Lauretan kanssa pysäköineet vankkurimme, saimme huomata, että edessä oli kaikkea muuta kuin kylmä taival: Cariuwa Cani sijaitsi sellaisen pystysuoran rinteen päällä, että sitä kiivetessä olisi tullut kuuma kenelle tahansa.

Majatalon isäntäväki oli asettanut mäen varrelle tulia, ja yhdessä kirkkaan tähtitaivaan kanssa ne valaisivat vaellustani nyssäköiden ja pussukoiden kanssa. Rinteessä havaitsin ensin yhdet vankkurit, jotka olivat päässeet lipsahtamaan ajurilta ojaan, ja sitten ison puuarkun, joka oli isketty keskelle tietä rinteen yläpäähän. Olisikohan kantajalta loppunut kunto kesken?

Lienevätkö houkuttelevat ulkotulet olleet syynä siihen, että täksi kyseiseksi viikonlopuksi majatalo Cariuwaan Caniin oli löytänyt tiensä suorastaan poikkeuksellisen suuri väkijoukko. Löydettyäni itselleni petipaikan yhdestä pienestä mutta viihtyisistä huoneesta menin istuskelemaan tupaan ja tapasin mm. monta vanhaa tuttua Auran kylästä. Ylipäätään viikonlopun majoittujien joukossa oli niin herroja kuin sotilaitakin: majatalon isäntäväki osoitti arvon Lord Irodionille talon parhaimman huoneen yläkerrasta, ja jossain vaiheessa koko eteinen raikasi, kun Sotanorsujen joukko marssi paikalle täydessä varustuksessa. Voin vain kuvitella, millaista oli nousta sitä rinnettä koko sotisopa päällä...

Perjantaina illalla vaihdettiin ahkerasti kuulumisia ja syötiin keittiöväen valmistamaa puuroa ja leipää. Heti ensimmäisenä iltana huomasi sen kaikista selkeimmän syyn, miksi majataloon majoittuminen oli oikein piristävä kokemus - toisin kuin juhlien festuksilla, majatalossa ei kenelläkään ollut vakinaista pöytäpaikkaa, ja tämän seikan johdosta juttukumppanit vaihtuivat tavallista useammin. Ja kun Tuomo päätti pistää railakkaasti lauluksi, otti koko tupa siihen täysin sydämin osaa, kuka laulamalla, kuka hakkaamalla lusikkaansa pöytään tai tömistämällä saapastaan lattiaan. Simakauppa kävi ahkerasti - niin ahkerasti, että siinä saivat juomanlaskijat jo tosissaan pitää varansa, että saivat kansalta tarpeeksi kolikoita vastineeksi talon antimista.

Aamupalasta, jota Cariuwasta Canissa oli lauantaiaamuna saatavilla, minulla ei valitettavasti ole mitään tietoa: minä nimittäin heräsin juuri kun keittiöstä ilmoitettiin aamiaisen olevan lopussa. Onneksi varsin pian tämän jälkeen keittiöstä pystyi ostamamaan kylmälautasen tai kasvismuhennosta sienikastikkeella. Itse mussutin onnellisena kylmiä herkkuja (juustoa, munaa, makkaraa, maustekurkkua, valkosipulia ja niin edelleen) ja seurasin, kuinka tuvassa pelattiin shakkia ja useampaakin erilaista uhkapeliä nopilla. Kovasti houkuttelivat minuakin pelaamaan, mutta olin sen verran köyhä matkalainen, että minun oli parasta pitää harvat kolikkoni tiiviisti hallussani.

Kaunis pakkasilma houkutteli ulkoilemaan, varsinkin kun tarjolla oli katseltavaakin. Suorastaan yllättävän suuri osa Cariuwan Canin asiakkaista kantoi mukanaan miekkoja ja muuta varustusta, ja mikäpä olisi tarjonnut paremman tilaisuuden keskinäiseen voimankoetteluun kuin majatalon talvinen piha. Kovasti olisi tehnyt mielemme kummastella ääneen jalkatyön vähyyttä, mutta kun otti huomioon sen, että lunta oli puolisääreen saakka, katsoimme sitten kuitenkin paremmaksi olla vaan ihan hiljaa.

Usean voimankoitoksen jälkeen taistelijat valtasivat saunan, ja minulla oli, kumma kyllä, taas nälkä! Cariuwan Canin keittiö ei pettänyt odotuksia tälläkään kertaa, vaan pöytään kannettiin maksua vastaan maistuvaa hernemuhennosta lisukkeilla, ja kalaakin oli halukkaille saatavilla. Tuuri parka joutui tosin tyytymään siihen, että minä sain syötäväkseni talon viimeisen kananmunan. Voi sitä vitsinheiton määrää...

Tuuri oli muuten yksi niistä miehistä, joiden vankkureista löytyi tavaraa ihan myytäväksi asti. En voinut sitten minäkään vastustaa kiusausta, vaan muutamia kivoja nappeja ja koristeita oli pakko ostaa varastoon tulevia vaatehankintoja varten. Eri ihmisillä oli myynnissä kaikkea muutakin nyöreistä solkiin. Beata myi rukousnauhoja, ja yksi sellainenkin oli kerta kaikkiaan pakko hankkia, kuka sitä nyt muka uskaltaisi hirmuisen kauas matkata ilman tarpeellista määrää Ave Marioita?

Hernemuhennoksen santsausannoksen jälkeen alkoi vatsa painaa niin pahasti, että hetkiseksi oli vetäydyttävä makoilemaan omaan sänkyyn. Ylös noustessa kävi ilmi, että osa taistelijoista oli edelleen saunalla. Freya ja minä tuumimme asioiden kaikkia puolia aikamme ja tulimme sitten siihen lopputulokseen, että kenties arvon taistelijat eivät pistäisi pahakseen, jos liittyisimme seuraan. Ja niin me sitten taapersimme saunalle ja saimmekin oikein hyvät löylyt! Meidän jälkeemme saunaan ilmestyi naisia enemmänkin - eikä ihme, tuntui ihanalta pestä viimein pois kaikki matkan pölyt.

Saunan jälkeen vietimme Margueriten kanssa hyvän tovin Freyan huoneessa ja keskustelimme muista, kenties edessä olevista matkoista. Samalla Freya letitti hiukseni kuntoon, jotta ne eivät menisi Cariuwan Canin railakkaassa menossa täysin solmuun. Samoihin aikoihin tuvan puolella hierottiin taistelussa jumiutuneiden miesten raajoja sellaisella voimalla, että hetken jo luulimme, että majatalo on hieronnasta kohonneiden äänien vuoksi ristittävä uudelleen. Mylwiwä Norsu oli kieltämättä oikein kuvaava nimiehdotus.

Uhkapelit jatkuivat, ja edellisenä iltana alkanut noppapeli sai kekseliäiden pelaajien hyppysissä uusia ulottuvuuksia, kun mukaan lisättiin yksi noppa lisää. Keittiössä ahertanut majatalon emäntä kävi välillä jo ilmaisemassa huolensa siitä, että hänen miehensä saattaisi innostua pelaamaan koko Cariuwan Canin ja häviämään sen ties kenelle, ja jos niin pääsisi tapahtumaan, niin sitten meidät kaikki ajettaisiin aamulla tien päälle...

Ilta majatalon tuvassa jatkui pitkälle yöhön simatuoppien tyhjennyksen, ruuan (nyt vuorossa oli lihaa ja makkaraa) ja rennon jutustelun merkeissä. Itse asiassa simatuopit ovat aihe, josta on annettava majatalon vieraille suurta kunniaa: ihan hurja määrä niitä meni, mutta siitä huolimatta koko majatalo säilyi ehjänä, eikä mitään kärhämääkään päässyt vieraiden välille syntymään. Lauantai-iltana naurettiin moneen otteeseen vatsat niin rutussa, että välillä oli pakko käydä ulkona hakemassa happea. Tähtitaivas oli jälleen kerran omaa luokkaansa, ja jos ei olisi ollut niin kylmä, olisin todella mielelläni kuunnellut Fremonin puheita tähtikuvioista pidempäänkin.

Aamulla herätessä julma totuus oli se, että aamiaista ostettuamme meidän oli taas lähdettävä tien päälle. Tiedä sitten, oliko isäntä Harald ehkä todella mennyt häviämään Cariuwan Canin, vai oliko yllättävä väenpaljous vaan kerta kaikkiaan syönyt majatalon puille paljaille... keskellä talvea kun ei ole aivan niin yksinkertaista lähteä muuttamaan rahaa tarvikkeiksi. Joka tapauksessa matka jatkui vankkureilla seuraavaan paikkaan - ja kyllä, myös ne yhdet onnettomat jyrkkään rinteeseen juuttuneet vankkurit saatiin ennen väen lähtöä takaisin tien päälle.

Kirjoitti ylös helmikuussa MMVII
Lord Tuura ja Lady Maria von Falkenhausin hyvästi hallitessa
(joskaan heidän valtansa ei syrjäiseen majataloon suuremmin ulottunut)
  Cecilia Matkalainen