Kaamoksenkarkotus 2007
Antaverkan leirikeskus,Ylöjärvi
Antaverkka oli Pyörrevirran paronikunnan kansalle täysin uusi juhlapaikkaelämys, ja jo nopea paikkojen katsastus perjantai-iltana paikalle saapumisen jälkeen osoitti, ettei paikalla jo aikaisemmin käynyt Lady Lauretta suinkaan ollut kehunut sitä minulle turhaan. Verrattuna siihen paljonko meitä tässä juhlassa oli, nukkumatilaa olisi löytynyt vielä toiselle mokomalle, ja saliakin olisi saanut jatkettua viereiseen huoneeseen. Tällä kertaa väkimäärä kuitenkin mahtui yhteen saliin, ja näin ollen salin viereinen tila jäi vapaaksi muita mukavia tarkoituksia varten, joista kerron kohta lisää.
Kun kaarsimme Thorstenin vankkureilla juhlapaikan pihaan ja kurkistimme sisälle, meitä tervehti kotoisa ruuan tuoksu. Tämä oli ensimmäinen kerta ikinä, kun ruokaa oli tarjolla heti paikalle saapumisen aikaan. Kiitos menee tietysti tehokkaalle keittiölle, jonka arvostusta nostaa entisestään se, että keittiöväki oli pitkälti samaa kuin juhlan järjestänyt väki. Ei edes se, että pääkokki puuttui ensimmäisen vuorokauden ajan, aiheuttanut minkäänlaisia viivästyksiä tarjoiluihin.
Minun on myönnettävä, että menetin ajantajuni alkuinfon jälkeen todella nopeasti. Sinänsä sillä ei ollut mitään väliä, sillä tarkoitukseni oli ollut alun perinkin viettää pitkästä aikaa todella kiireetöntä viikonloppua. Aatelisneuvoston kokouksessa saimme aikaan mukavan tunteen siitä, että pohdinnat tulevia hoveja varten ovat hyvällä tolalla ja ennen kaikkea selkeästi muistiin kirjoitettuja. Lisäksi koin perjantai-iltana oikein kivan yllätyksen, kun huomasin erään tuttuni vuosien takaa muuttaneen Pyörrevirran maille asumaan.
Nykyajasta eroon pääsemiseen oli oivaa lääkettä myös Karinin ja Johannan pitämä tanssiopetus, jolle tyhjä sali tarjosi oivallisen paikan ja jonka pyörteissä opimme perjantaina kaksi uutta tanssia. Näistä kahdesta varsinkin jälkimmäinen, nimeltään tappitanssi, oli ihanan huoletonta ja railakasta. Ja sitten olikin jo niin kuuma, että piti käydä haukkaamassa raikasta pakkashappea…
Osa väestä meni matkasta väsyneenä jo suhteellisen aikaisin nukkumaan, osa taas istui juhlasalissa mukavia rupatellen myöhään yöhön asti. Itse kuuluin näihin valvojiin, istuin Florencian kanssa tanssisalin lattialla ja nautin siitä, ettei ollut kiirettä mihinkään. Kun lopulta menimme nukkumaan, kello oli lauantaiaamuna esitettyjen arveluiden mukaan jo lähempänä viittä. Ja on se muuten kummaa, miten paljon väsynyt keskiaikailija voi saada iloa irti siitä, että pudottaa pimeässä kampansa lattialle ja tarttuu ystävänsä kenkään yrittäessään nostaa sitä!
Lauantaiaamuna kutsui (myöhään valvoneen mittapuulla ajateltuna) varsin aikainen sauna. Löylyt olivat muhevat ja kävipä siellä muutama neito hangessakin pyörimässä. Saunan jälkeen minulla oli niin mukavan raukea olo, että nukahdin väistämättä hetkeksi uudestaan. Herättyäni seurasin aitopaikalta yläkerran ikkunasta, kuinka sotanorsut ja muut taistelusta kiinnostuneet treenasivat pihalla kirpeästä pakkasesta huolimatta. En voinut olla taas kerran ihastelematta, miten hienolta kunnon taisteluvarustus urhojemme päällä näyttää.
Päivälliseksi keittiö kantoi juhlijoille juustokeittoa ja leipää, jonka kyky täyttää vatsaa oli jotain aivan uskomatonta. Tähän liittyen huomasin sunnuntaina, että pakkasin melkein kaikki mukaan ottamani eväät takaisin koriin! Ruokaa oli talon puolesta niin paljon ja riittävästi, ettei eväille jäänyt enää masussa tilaa. Festukselta mieleeni jäivät erityisesti kana-basilikapiirakka sekä kanan, ohran ja manteleiden yhdistelmä, jälkiruokana tarjottua taatelikakkua unohtamatta.
Varsinaista hovia ei tällä kertaa pidetty, sillä hovin eteen tuotavien asioiden lista oli sen verran lyhyt. Audienssit hoidettiin sujuvasti festuksen lomassa. Filippa ja Truda lisäsivät Pyörrevirran paronikunnan - ja tässä tapauksessa samalla myös Kahden kuun pitäjän - alaisuuteen kaksi uutta kylää, Tervatynnyrin kylän (Oulu) ja Rumakurun (Rovaniemi). Heidän ylhäisyytensä paronilliset puolestaan halusivat osoittaa kaiken kansan edessä huomiotaan Thorstenille, joka on viime aikoina erityisesti kunnostautunut yleisessä avuliaisuudessa. Näiden asioiden lisäksi ruokailun lomassa hyppyytettiin (siis ihan kirjaimellisesti) pääkokki Wilhelmiä, joka oli lauantaipäivän aikana viimein saapunut paikalle.
Iltasauna osoittautui hyvin suosituksi: Svenin kertoman mukaan pukuhuoneessa mahtui liikkumaan aivan loistavasti, kunhan muisti aina välillä sanoa "anteeksi, anteeksi, anteeksi" toisiin törmäillessään. Väen ollessa saunalla juhlatilaan jääneet hyödynsivät talon kaikkia ominaisuuksia istumalla vaihteeksi eteisessä, missä saatiinkin aikaan varsin kiitettävä jono takamuksia portaikossa.
Kun vatsa oli hieman sulanut, jaksettiin taas tanssia. Tappitanssiin otti osaa vielä enemmän väkeä kuin edellisenä iltana, ja tunnelma oli taas katossa. Onneksi minulla oli päässäni Freyan tekemä tiukka lettikampaus, tai muuten olisivat hiukset voineet kaiken sen tanssimisen jälkeen olla todella kaukana hovikunnosta…
Tanssin lisäksi yksi tämän juhlan teemoista oli ehdottomasti musiikki: ahkerat muusikot soittivat molempina iltoina pitkään väen iloksi ja riemuksi. Lauantaina yöllä katselin hymyillen kirjoitusvälineideni lomasta, kuinka muusikoiden eteen lattialle oli kasautunut pieni puoliympyrällinen laulavia ja kuuntelevia ihmisiä. Tähän samaiseen hetkeen tiivistyykin yksi niistä muistoista, jotka tästä juhlasta jäivät itselleni päällimmäiseksi: se kiireetön, aito, rauhallinen ja lämmin tunnelma, joka ihmisten hiljaisesta laulamisesta ja puheensorinasta lauantaina illalla huokui.
Vivant koko Matildan klaanille erinomaisesta suoriutumisesta niin juhlan järjestäjinä kuin keittiöväkenäkin! Vivant Lady Lauretan ensimmäistä kertaa tekemille simalle ja oluelle, jotka katosivat parempiin suihin! Vivant muusikoille, vivant kaikille, jotka pelkällä läsnäolollaan olivat tekemässä mukavaa ja rentouttavaa tapahtumaa!
Kirjoitti ylös tammikuussa MMVII
Lord Tuura ja Lady Maria von Falkenhausin hyvästi hallitessa
Lady Cecilia
