Elävä Keskiaika ry:n säännöt
Yleiskokous / JK 23.1.1999
Elävä Keskiaika ry:n säännöt
1§ Yhdistyksen nimi on Elävä Keskiaika ja kotipaikka Helsinki.
2§ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Euroopan ja Arabian vuosien 1000 1400 välisen ajan harrastusta ja tuntemusta.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys harjoittaa tiedotus- ja julkaisutoimintaa sekä järjestää opetus- ja harrastustilaisuuksia.
Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja, omistaa toimintaansa varten tarpeellista kiinteää ja irtainta omaisuutta sekä toimeenpanna arpajaisia ja rahankeräyksiä hankittuaan siihen asianmukaisen luvan.
3§ Yhdistyksen jäsenet hyväksyy hallitus. Jäsenilta voidaan kerätä jäsenmaksua, jonka suuruuden päättää yhdistyksen kokous.
Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla eroamisestaan suullisesti yhdistyksen kokouksessa. Hallituksella on oikeus erottaa jäsen, joka toimii vastoin yhdistyksen tarkoitusta tai muuten yhdistyksen kannalta vahingollisesti.
4 § Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja ja vähintään kaksi, mutta enintään kymmenen jäsentä. Hallituksen jäsenten toimikausi on vuosikokousten välinen aika, ja hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan ja rahastonhoitajan sekä nimeää sihteerin ja muut tarvittavat toimihenkilöt.
Hallitus kokoontuu puheenjohtajan, tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan, kutsusta kun he katsovat siihen olevan aihetta tai kun joku hallituksen jäsenistä sitä vaatii.
Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä, puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja mukaan luettuna, on läsnä. Asiat ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä; äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni, vaaleissa kuitenkin arpa.
5 § Yhdistyksen nimen kirjoittavat puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja yhdessä tai jompikumpi yhdessä muun hallituksen jäsenen kanssa.
6§ Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi.
Tilinpäätös tarvittavine asiakirjoineen on annettava tilintarkastajille vähintään kolme viikkoa ennen vuosikokousta. Tilintarkastajien tulee antaa kirjallinen lausuntonsa hallitukselle viimeistään viikkoa ennen vuosikokousta.
7§ Yhdistyksen kokoukset kutsuu koolle hallitus. Kokouskutsu on toimitettava viimeistään seitsemän päivää ennen kokousta joko lähettämällä se kirjallisena kullekin jäsenelle tai julkaisemalla se yhdistyksen lehdessä.
8§ Yhdistyksen vuosikokous pidetään vuosittain hallituksen määräämänä päivänä tammi-huhtikuun aikana. Ylimääräinen kokous pidetään, mikäli yhdistyksen kokous niin päättää, hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai vähintään yksi kymmenesosa äänioikeutetuista jäsenistä sitä kirjallisesti vaatii.
Yhdistyksen kokouksessa on jokaisella viisitoista vuotta täyttäneellä jäsenellä äänioikeus ja yksi ääni.
Yhdistyksen päätökseksi tulee, ellei säännöissä ole toisin määrätty, se mielipide, jota on kannattanut yli puolet annetuista äänistä. Äänten mennessä tasan ratkaisee kokouksen puheenjohtajan kannattama mielipide, vaaleissa kuitenkin arpa.
9§ Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
1. Kokouksen avaaminen
2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin, kahden pöytäkirjantarkastajan ja kahden ääntenlaskijan valinta
3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
4. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
5. Tilinpäätöksen, vuosikertomuksen ja tilintarkastajien lausunnon esittäminen
6. Tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntämisestä päättäminen
7. Toimintasuunnitelman ja talousarvion vahvistaminen ja jäsen maksun suuruudesta päättäminen
8. Hallituksen puheenjohtajan ja muiden jäsenten valitseminen
9. Kahden tilintarkastajan ja kahden varatilintarkastajan valitseminen alkavalle tilikaudelle
10. Muut kokouskutsussa mainitut asiat
Mikäli yhdistyksen jäsen haluaa saada jonkin asian vuosikokouksen käsiteltäväksi, hänen on ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.
11. Päätös sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava sääntöjen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta. Päätös yhdistyksen purkamisesta on vahvistettava kolmen neljäsosan enemmistöllä annetuista äänistä seuraavassa yhdistyksen kokouksessa, joka pidetään aikaisintaan kuukauden kuluttua siitä kokouksesta, jossa päätös tehtiin.
Yhdistyksen purkautuessa sen varat käytetään yhdistyksen tarkoituksen edistämiseen purkamisen vahvistavan kokouksen määräämällä tavalla. Yhdistyksen tullessa lakkautetuksi varat käytetään samaan tarkoitukseen.