Pukutapahtumasäännöt

Tässä ovat Elävä Keskiaika ry:n säännöt jotka koskevat pukutahtumissa sallittuja esineitä ja asioita.

Esineiden pitää olla valmiina tai valmistettuina tyylillisesti keskiaikaan sopivia käsiteltävyydeltään ja ulkonäöltään.

Esine ei saa olla naamioitu keskiaikaiseksi tilapäisesti vaan sen on oltava valmistettu tai naamioitu kiinteästi keskiaikaiseksi.

Jos esine on tarkasti määriteltävissä tietyksi väärän aikakauden esineeksi vaikka se muuten olisikin tyylin mukainen, on sitä muutettava niin, että sen omaan aikakauteensa sitoutunut olemus muuttuu siten, ettei sitä voida helposti määrittää alkuperäiseen olomuotoonsa.

Esim. On 1800-luvun miekkoja jotka ovat tyyliin sopivia mutta ovat määriteltävissä tietyksi armeijan käyttämäksi vuosimalliksi ja sellainen rikkoo keskiaikatunnelman. Harvoin näin käy, sillä lähestulkoon kaikki tyyliin sopivat teräaseet ja esineet eivät ole tarkkaan määriteltävissä miksikään tietyksi uudemman ajan vuosimalliksi.

Esineissä voi olla käytetty täytteenä tai osana nykymateriaaleja kunhan ne ovat kiinteästi piilotettu sen sisään niin, etteivät ne näy tai toimi epäaikaisesti esinettä käytettäessä.

Esim. Kankaan/huovan sisään ommeltu tai "pussitettu" niin että pussin suuaukko on napitettu, punottu tai muuten tiiviisti suljettu makuualusta käy. Muovipullo tai muu ei-keskiaikaiseksi tunnistettava pullo pussitettuna ei käy. Jos lasitat sen tummalla lasilla tai verhoilet nahalla ja poistat kierteen suulta sekä kierrekorkin vaihdat tulppakorkkiin niin että se näyttää keskiaikaiselta, niin mikäs siinä, mutta helpompaa on hankkia suoraan aidontyylinen.

Aidon tunnelman ylläpitäminen on tärkeää joten kaikenlaiset mahdollisia mahdottomuuksia hipovat varusteyhdistelmät eivät ole suotavia. Ne käsitellään tapauskohtaisesti ja toki tavaroita kulkeutui silloinkin sinne ja tänne joten sopivissa rajoissa sotasaaliina ja kauppana saadut ei omaan puku / varustekokonaisuuteen varsinaisesti kuuluvat tavarat käyvät. Esimerkiksi Japanilaismiekka ristiretkeläisen vyöllä ei ole sopiva näin räikeimpiä mainitakseni.

Materiaalit aidontyylisiä ja mahdollisimman paljon keskiajalla käytettävissä olleita. Alla olevat esimerkit ovat suuntaa antavia määritelmiä materiaaleista, niitä ja muita käsitellään tapauskohtaisesti.

Jako verhoiluaineisiin (nahka, kankaat, turkikset ym.) ja "koviin" aineisiin ( puu, luu, savi, metallit, kivet, lasi, keramiikka yms.) siksi että verhoiluaineissa voidaan helpommin sallia keinomateriaaleja tyylin kärsimättä kuin "kovissa" aineissa.

VERHOILUAINEET: aidot ja aidontyyliset

Sekoitekankaat, keinonahka ja tekoturkikset käyvät. Joustavat kankaat ja muovisen tuntuiset eivät käy.

KOVAT AINEET: aidot ja aidontyyliset

Erilaiset puulajit (ja puulaminaatit käytettynä niin etteivät ne riko keskiaikaisuutta) käyvät.Lastulevy ei käy.

Luu ja sarvi käyvät. Niiden muovijäljitelmä käy.

Erilaiset metallit, teräs, messinki, kupari, jalometallit (ja alumiini ainakin kattilassa) käyvät. Folio ei käy.

Erilaiset kivet, jalo / puolijalokivet ja helmet käyvät. Muovijäljitelmä käy.

Tummasta lasista tehdyt pullot ja värillisestä lasista tehdyt juomapikarit/lasit käyvät jos ovat tarkalleen keskiaikatyylisiä, muuten ne tuovat liikaa mieleen nykyajan, koska lasi oli suhteellisen harvinaista joten käytetään mielummin tina-, puu-, savi-, yms. tuoppeja ja mukeja. Kierrekorkilliset pullot ja kirkas lasi eivät käy.

Keraamiset ajanmukaiset esineet käyvät. Muovijäljitelmät eivät käy.

Henkilökohtaiset välttämättömät, vaikeasti keskiaikaiseksi naamioitavat asiat kuten silmälasit, kainalosauvat, lääkeannostelijat, kuulolaitteet, pyörätuoli yms. ja lävistykset kunhan niistä ei roiku mitään epäaikaista sekä tatuoinnit (jos kuva on kovin epäaikainen niin olisi kiva jos keksit jonkun kääreen sille) käyvät.

Nykyaineet käsittelyssä sallittuja (maalit, lakat, liimat yms.) kun esineen olemus säilyy keskiaikaisena.

Kamiina ei ole todistettu keskiaikaiseksi, mutta sen käyttö on sallittu epäaikaisena esineenä teltan lämmitystä varten. Muuten hiilipata tms. keskiaikaistyyliset menetelmät ovat käytössä. Kamiinat naamioidaan haarniskaksi, peltilaatikoksi tai muuksi keskiaikaiseksi esineeksi jos se on kovin huomiota herättävä

Pelastusvälineitä käytetään hätätilanteessa, kuten vaahto- yms. sammuttimia, muuten ne on piilotettu tapahtuma-alueen ulkopuolelle tai telttojen sisälle.

Kaasulämmitintä pidettään myös kuuluvana pelastusvälineistöön ja käytetään vilustumisen ehkäisyyn jos säätilan huononeminen sitä edellyttää.

Epäaikaiset ajoneuvot, rakennelmat ja muut asiat ovat piilotettu tapahtuma-alueen ulkopuolelle jos suinkin mahdollista.

Kun tapahtuma on julistettu alkaneeksi, ei alueella saa esiintyä enää mitään ei-keskiaikaistyylistä materiaalia. Tämä rajoitus kestää kunnes tapahtuma julistetaan päättyneeksi.

Puhuminen ja toimiminen tapahtuu keskiaikaistunnelmallisesti, muuten täysin vapaamuotoisesti.

Teknisten viestimien käyttö, kuten kännyköiden, käyttö ei ole keskiaikaistunnelmallista. Muistithan riisua rannekellosi?

Tarkkailijat valvovat näitä määritelmiä pohjana käyttäen ettei keskiaikaisuus häiriinny ja ääritapaukset käsitellään käräjillä. Vain tarkkailija voi vetää asian käräjille, ei asiakas.

tak_paas.jpg (2489 bytes)