Killat

Killat edistävät oman alansa tuntemusta ja kokoavat saman alan harrastajia yhteen.
Klikkaa ja tutustu mitä kiltoja meillä on toiminnassa.

 

Perustasolla kaikki killat ovat vapaita ja yleensä kuka tahansa saa liittyä kiltalaiseksi. Killalla tosin voi olla pääsyvaatimuksena vaikkapa opinnäytetyö tai muu taidonnäyte. Killan voi siis perustaa kuka tahansa ja jakaa harrastuksensa muiden kiinnostuneiden kanssa. Kilta voi valita itsellensä kiltamestarin tai suurmestarin tai miksi nyt häntä kussakin killassa kutsutaan. Perustason kiltoja voi toimia vaikka kuinka monta paronikunnan alla (kaikki paronikunnan alla toimivat killat eivät toisinsanoen ole sinettikiltoja).

Killan suurmestarit tiedottavat tarvittaessa killan jäsenmäärästä tai sen toiminnasta hallitsijoille. Suurmestari saatetaan kutsua esimerkiksi hoviin kertomaan killan toiminnasta tai muista ajankohtaisista asioista.

Paronikuntatasolla killat ovatkin sitten jo virallisia kiltoja ja niitä kutsutaan sinettikilloiksi. Paronikuntatason sinettikillan perustaa paronikuntatason hallitsija neuvostonsa kanssa. Mikään kilta ei itsessaan nouse sinettikillaksi, ihmiset nousevat killoista korkeampiin kiltoihin.
Eli parhaat perustason kiltalaiset voivat päästä sinettikiltaan, paronikuntatason hallitsijat nimeävät ansioituneita henkilöitä (alaa tuntevien henkilöiden suosituksesta) sinettikiltoihin. Käytännössä tämä siis tarkoittaa, että esim. Vaattureitten sinettikiltalainen on tunnetusti todella lahjakas ompelija. Jos hänet kutsutaan johonkin opettamaan ompelua, tiedetään että sieltä tulee tosi taitaja paikalle.

Kuningaskuntatasolla puhutaan sitten suurkilloista. Suurkillan perustaa Kuningastason hallitsija neuvostonsa kanssa. Parhaat sinettikiltalaiset voivat päästä suurkiltaan.

 

tak_paas.jpg (2489 bytes)